”Hinta ratkaisee harmittavan usein”

Toimitusjohtaja Jaakko Kärki Rautavaaran leipomosta suunnittelee kuljetusalueen laajentamista, jotta Citymarketin sopimuksen loppumisesta johtuva myynnin menetys saadaan paikattua.

Leipomo aikoo jatkaa entisellä toimintatavallaan, vaikka kauppaan kuljetettu tuote on vaikeampi myydä kuin irtotuotteet.

– On meillä ollut irtotuotteitakin koko ajan myytävänä, mutta käsityönä tehdyn hinta ei vastaa kaupan tarvetta, Kärki kertoo.

Suomalaiset leipomot ovat menettäneet myyntiään viime vuosina.

– Isot leipomot tekevät koneella hirveitä sarjoja ja ulkomailta tuodaan halvalla. Suomessa puhutaan lähiruuasta, mutta hintalappu ratkaisee kuluttajalla harmittavan usein.

Citymarket sai tietyn prosentin Rautavaaran leipomon myynnistä.

– Myyntiä ei ilmeisesti ollut tarpeeksi. Ymmärrän toisaalta kaupan nykytarpeen.

Rautavaaran leipomon kolme vakituista työntekijää Iisalmessa on irtisanottu. Yksi osa-aikainen sai vakituisen työn leipomolta.

– Kauppa kysyi meidän työntekijöitä paistopisteelle töihin, mutta kaupan alan työehtosopimukset ovat huonommat kuin leipomoalan. Lisäksi tuotteiden latominen pellille ja paistaminen ei vastaa heidän koulutustaan. Siinä ammattimies joutuisi apulaisen tehtäviin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Itse tehdyt taikinat vaihtuvat pakasteisiin