Hotelli Gasthaus kaatui konkurssiin

Viimeiset vieraat lähtevät Heinäveden Hotelli Gasthausista tämä viikon lopulla ja hotelli sulkee ovensa.

Etelä-Savon käräjäoikeus asetti hotelliyhtiön konkurssiin keskiviikkona. Konkurssia haki Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen.

Hotelli-ravintolan kaksi vuotta sitten ostanut Risto Gröhn kertoo, että viime kesän epäonnistuneet laajennukset ajoivat yhtiön konkurssiin.

– Pyöritimme Gastahausin lisäksi vuokralaisina ravintolaa Lipereissä sekä kahvilaa Karvion Lomakeskuksessa. Toimintaan kuului myös Sergei-laiva.

– Kesän säät olivat surkeat ja asiakasmäärät romahtivat. Kesäteatterin kävijämäärä laski kolmanneksen.  Velat kertyivät etupäässä työntekijöiden palkoista, Gröhn kertoo.

Yritys työllisti parhaillaan viime kesänä 20 työntekijää. Gröhn vuokrasi jo aiemmin hotellin yhteydessä olevan ravintola Kyläpääskyn entiselle työntekijälleen Heikki Lätille.

Kyläpääsky sulki ovensa ennen pääsiäistä. Lätti avaa kohta oman ravintolansa entisen postin tiloihin Heinäveden kirkolle.

Konkurssipesä laittaa hotellikiinteistön mahdollisesti myyntiin. Ari ja Arja Hännisen aiemmin omistama Gastahaus avasi ovensa 1989.

Heinäveden keskustassa olevassa hotellissa on 23 huonetta, sviitti ja yli 200-paikkainen ravintola.

Juttua korjattu klo 16.13. Hotelliyhtiö ei ole vastannut kesäteatteritoiminnasta Karvion Lomakeskuksessa.