IMF varoittaa EU:ta mahdottomista velkavaatimuksista Kreikalle

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoittaa vaatimasta maata maksamaan velkoja, joita ei ole mahdollista maksaa. IMF:n Kreikka-neuvotteluiden johdon laatimassa blogikirjoituksessa ei mainita, mistä maasta on kyse, mutta teksti selvästi viittaa Kreikan ja euroalueen johtajien välisiin velkaneuvotteluihin.

IMF on useaan otteeseen vaatinut euromaita järjestelemään uudestaan Kreikan velkoja, mutta muun muassa Saksa ei ole suostunut. Sen sijaan euromaat ovat vaatineet Kreikalta lisää vyönkiristyksiä.

IMF-johtajat varoittavat kirjoituksessaan, että Kreikan velkojen vaatiminen täysimääräisinä tulee lopulta kalliimmaksi niin Kreikalle kuin velkojillekin.

Euromaat ovat myös vaatineet Kreikalta 3,5 prosentin budjettiylijäämää ennen velanhoitokustannuksia, kun IMF:n mukaan kohtuullinen taso olisi 1,5 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.