Ilkka aloittaa kaikkia työntekijöitä koskevat yt:t

Mediakonserni Ilkka aloittaa välittömästi koko henkilökuntaansa koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Konsernissa työskenteli maaliskuun lopussa 320 ihmistä.

Ilkka-Yhtymän toimitusjohtaja Matti Korkiatupa sanoo, että merkittäviä irtisanomisia tuskin on luvassa. Myös lomautukset ovat yksi vaihtoehto.

- Tässä käydään läpi kaikki toiminnot. Ala muuttuu ja kuluttajien käyttäytyminen muuttuu. Pitää vastata tulevaisuuden haasteisiin, Korkiatupa sanoo STT:lle.

Kehitys- ja tehostamisohjelmaan ryhdytään heikentyneiden näkymien vuoksi. Tarkoituksena on parantaa kannattavuutta ja varautua media-alan muutoksiin. Haluttujen säästöjen määrä ei vielä ole tiedossa.

Ilkka-yhtymän mukaan ilmoitusmarkkinat ovat olleet poikkeuksellisen heikot alkuvuonna ja mediamainonnan kehitystä on vaikeaa ennustaa. Myös levikki- ja painotoiminnan ennakoitua alamäkeä pidetään suurena riskinä. Epävarmuutta kerrotaan aiheutuvan myös journalistien keskeytyneistä työehtosopimusneuvotteluista.

Ilkka antoi pari viikkoa sitten tulosvaroituksen. Yhtiö arvioi liikevoittonsa laskevan selvästi viime vuodesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.