Jatkettu tilikausi avaa oikotien alennettuun yhteisöveroon

Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) jatkaa ristiretkeään tytäryhtiötaloutta vastaan. Hallituksen budjetin kehysriihen yhteydessä päättämä yhteisö- ja osinkoverotusmalli pitäisi vielä kertaalleen avata.

Vanhanen tarjoili veropohjan laajentamiseksi niin sanotun Viron mallin sovellusta, jossa yritys maksaisi yhteisöveroa porrastetusti kahden taulukon mukaan.

Perheyrittäjien liitto esittää, että alempi 20 prosentin yhteisöverokanta saisi rinnalleen viidellä prosentilla korotetun yhteisöveron, jonka yritys maksaisi tietyn rajan ylittävistä osingoista.

Leikkuri iskisi noin 7,7 miljardiin euroon, jotka nyt maksetaan verovapaasti ulkomaille. Kotimaisille henkilöomistajille osinkoja maksetaan vuosittain liki neljä miljardia euroa, mihin koko osinkoveron kiristys kohdistuu.

 

Kuopiossa Itä-Suomen yliopiston Lentoon-seminaarissa maanantaina puhunut Vanhanen tarjoili yllättäen myös ilmaisen verovinkin yritysjohtajille. Tuloksesta maksettavaan varallisuusveroon on tarjolla lähes viidenneksen alennus jo tämän vuoden osalta.

–Tilikauden jatkaminen on sallittu aina 18 kuukauteen saakka, jolloin ensi vuoden puolella päättyvä tilikausi oikeuttaa automaattisesti yhteisöverossa 20 prosentin verokantaan. En tiedä, onko hallituksessa pohdittu tästä näkökulmasta mitään siirtymäaikoja, aprikoi Vanhanen.

 

Perintöverosta luopuminen on yrittäjien jo vuosia ajama hanke. Nyt perintöverosta on tullut suoranainen tulppa, joka vaikeuttaa ja hidastaa yritysten sukupolvenvaihdoksia.

–Ruotsin mallin mukainen järjestelmä ilman perintöveron rasitusta jatkajille mahdollistaa, että yritykset voivat vaihtaa omistajaa ilman, että niiden tase heikkenee, Vanhanen hahmottelee veromallia, jossa valtio saisi osuutensa myyntivoitonverotuksen kautta.

Yritysvarallisuuden verovapautta sukupolvenvaihdoksissa valmisteltiin jo Vanhasen pääministerikaudella, mutta asia takertui perustuslain vaatimukseen eri omaisuusmuotojen yhdenvertaisesta kohtelusta.

 

Nyt Vanhanen on valmis laajentamaan perintöveron poiston myös metsätiloihin ja muuhun yksityishenkilöiden varallisuuteen. Valtio kerää nykyisin noin 400 miljoona euroa perintöveroina.

–Perintöveron poisto tuottaisi arvaamattoman paljon henkistä elvytyspotentiaalia koko kansantalouteen, ennakoi Vanhanen, jonka mukaan suurilta omaisuuksilta perittävä kolmella prosenttiyksiköllä korotettu perintövero on jo lykännyt omistusjärjestelyä vuoden 2015 jälkeiseen aikaan, jolloin nyt kannettavasta solidaarisuusverosta on määrä luopua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.