Jouko Laitinen Navitaksen johtoon

Navitas Kehitys Oy on saanut uuden toimitusjohtajan. Tehtävään maanantaina valittu, yhteiskuntatieteiden maisteri Jouko Laitinen, 54, aloittaa työnsä lokakuun alussa.

Laitinen työskentelee tällä hetkellä Tuhansien Järvien Uusiyrityskeskuksen toimitusjohtajana Jyväskylässä.

Leppävirralla syntynyt Laitinen on tuttu mies Varkaudessa ja muuallakin Savossa. Hän työskenteli vuosina 1988–2010 Keski-Savon Uusyrityskeskus Wäläkyn toimitusjohtajana Varkaudessa.

Laitisella ja hänen puolisollaan, Jyväskylän yliopiston hallintojohtajalla Kirsi Moisanderilla on talo Leppävirralla, missä he ovat asuneet osan ajastaan myös Jyväskylän työvuosien aikana.

– Työ Jyväskylässä on hienoa ja haastavaa, mutta veri vetää Savoon takaisin. Tahdon olla mukana kehittämässä Varkauden seutua. Nyt on kuulunut hyviä signaaleita, mihin voimme vastata vahvalla me-hengellä.

–  En miettinyt pitkään, kun tietyt tahot kyselivät kiinnostustani Navitaksen johtoon, Laitinen kertoo.