KPA Uniconille johtaja perheen ulkopuolelta

Pieksämäkeläinen energiateknologian konserni KPA Unicon Group Oy uusii johtoaan. Yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Teemu Koskela, 35.

Koskela on työskennellyt konsernissa vuodesta 2014 muun muassa konsernin varatoimitusjohtajana ja KPA Unicon Oy:n liiketoimintajohtajana.

Aiempi toimitusjohtaja Jukka-Pekka Kovanen siirtyy samassa yhteydessä perheyhtiö Prounicon Oy:n toimitusjohtajaksi ja KPA Unicon Groupin hallituksen jäseneksi. Kovasen perheen omistama Prounicon on 60 prosentin osuudella KPA Unicon Groupin pääomistaja.

Jukka-Pekka Kovasen mukaan KPA Unicon on hyvää vauhtia muuttumassa teknologiatoimittajasta asiakkaiden palvelukumppaniksi ja tässä kehitysvaiheessa on hyvä aika uudistaa yrityksen organisaatiota.

KPA Unicon Groupin perustajan ja hallituksen puheenjohtajan Pekka Kovasen mukaan vaihdos on osa pitkän ajan suunnitelmaa.

– Konserni on kasvanut ja haluan, että johtajuus siirtyy kokonaan nuoremmalle polvelle. Jukka-Pekka ottaa vahvemman otteen näistä toiminnoista, joita minä olen tehnyt. Hän siirtyy opreatiivisesta toiminnasta enemmän yhtiön kehittämiseen.

Teemu Koskelasta tulee ensimmäinen Kovasen perheen ulkopuolinen johtaja vuonna 1990 perustetussa yrityksessä. KPA Unicon tuottaa elinkaaripalveluja kaukolämmön, höyryn ja sähkön tuotantoon.

– Vuoden 2017 liikevaihto oli alustavien tulosten mukaan noin 80 miljoonaa euroa ja tulos vähintäänkin tyydyttävän hyvä. Se oli Jukin puolesta hienosti vedetty vuosi, isä-Kovanen kiittää.

Yhtiön päätoimipaikka on Pieksämäellä. Sillä on energiateknologiaa valmistavat tehtaat Kiuruvedellä ja Lapualla ja tytäryhtiöt Ranskassa, Venäjällä, Ukrainassa, Kroatiassa ja Chilessä. Henkilöstöä on noin 250.