KPY myy omistamansa DNA Oy:n osakkeet

Osuuskunta KPY:n tytäryhtiö KPY Sijoitus Oy on allekirjoittanut 9.10.2013 sopimuksen, jonka mukaan se myy kaikki omistamansa DNA:n osakkeet Finda Oy:lle ja PHP Holding Oy:lle. Osakkeiden kauppahinta on 103,0 miljoonaa euroa. Finda Oy ja PHP Holding Oy ovat DNA:n suurimpia omistajia KPY Sijoitus Oy:n ja Oulu ICT Oy:n ohella.

Osuuskunta KPY:n hallituksen puheenjohtaja Ossi Saksman kertoo, että sovittu osakekauppa kasvattaa KPY:n omistaja-arvoa.

– Tässä kuussa 130 vuotta täyttävä KPY on ollut pitkäjänteisesti kehittämässä DNA Oy:tä vuosien ajan. Heinäkuussa 2007 perustettiin nykymuotoinen DNA, jota olimme kehittämässä muiden alueellisten puhelinyhtiöiden kanssa. Tavoitteena oli rakentaa DNA:sta merkittävä ja vahva tietoliikenneyhtiö ja tässä on onnistuttu. Nyt oli sopiva aika irtaantua DNA Oy:stä ja keskittyä jatkossa omien liiketoimintojemme kehittämiseen, Saksman sanoo.

Osuuskunta KPY:n edustajiston puheenjohtaja Pekka Kantanen kertoo, että kaupan jälkeen Osuuskunta KPY:n toiminta jatkuu nykyisenlaisena.

Osuuskunta KPY:n hallitus tulee tekemään syksyn aikana edustajistolle esityksen ylimääräisen osuuspääoman koron maksusta jo tämän vuoden puolella, Saksman toteaa.

– Kaupasta saatavilla varoilla muun muassa kehitämme nykyisten tytäryhtiöiden toimintaa ja strategian mukaisesti etsimme myös mahdollisia uusia sijoituskohteita, Osuuskunta KPY:n toimitusjohtaja Lauri Kerman sanoo.