Kiinan Xi vakuutti, ettei Uusi silkkitie -miljardihankkeessa ole sijaa korruptiolle

Kiinan presidentti Xi Jinping vakuutteli perjantaina Uusi silkkitie -kokouksen avauspuheessaan, että Yhdysvaltojen ja Euroopan epäilyt jättihankkeen mahdollisista haitoista ovat, jos nyt eivät täysin perusteettomia, niin ainakin voitettavissa.

Uusi silkkitie -hanke on massiivinen, satojen miljardien infrastruktuuri- ja taloushanke, jonka avulla Kiina pyrkii parantamaan kauppa- ja liikenneyhteyksiä Aasian, Euroopan ja Afrikan välillä. Arvostelijoiden mukaan hankkeen perimmäisenä tarkoituksena on saada kiinalaisyrityksille meheviä kauppasopimuksia samalla kun talousriskit ja ympäristövahingot jäävät muiden maiden kontolle.

–  Kaikki on tehtävä läpinäkyvästi, ja korruptiolle pitää olla nollatoleranssi. Uusi silkkitie ei ole tarkoitettu vain harvoille ja valituille, Xi vakuutti.

Kiinalaiset pankit rahoittavat hanketta sadoilla miljardeilla, minkä on katsottu syöksevän ne velkakurimukseen.

–  Kaikkien projektien kaupallinen ja taloudellinen vakaus on varmistettava, jotta ne saavuttavat asetetut tavoitteen, presidentti jatkoi.

Putin varoitti protektionismista

Xillä oli myös terveisiä maahan ensi viikolla saapuville Yhdysvaltain kauppaneuvottelijoille. Hän lupasi lopettaa kiinalaisyritysten valtionavustuksia, alentaa tullimaksuja ja ylipäänsä avata Kiinan taloutta lisää ulkomaisille yrityksille.

Ensi viikon neuvotteluissa on tarkoitus yrittää ratkoa Yhdysvaltain ja Kiinan välistä kauppasotaa, jonka kerrannaisvaikutukset ovat heijastuneet ympäri maailmaa.

Uusi silkkitie -kokoukseen osallistuva Venäjän presidentti Vladimir Putin kehotti kaikki maailman maita yhteisrintamaan protektionismia, yksipuolisia pakotteita ja kauppasotia vastaan. Puheenvuoron katsottiin arvostelevan juuri Yhdysvaltojen politiikkaa.

Uusi silkkitie -kokouksessa on mukana päättäjiä liki 40 maasta. Yhdysvallat ei ole lähettänyt paikalle lainkaan edustusta.