Kivisaari ja muut entiset telialaiset vapautettiin Uzbekistan-syytteistä Tukholman käräjäoikeudessa

Telian entinen toimitusjohtaja Lars Nyberg ja kaksi muuta entistä telialaista on vapautettu Uzbekistaniin liittyvistä lahjussyytteistä Tukholman käräjäoikeudessa. Syytettyjen joukossa oli myös entinen varatoimitusjohtaja Tero Kivisaari ja yhtiön palveluksessa toiminut juristi.

Päätuomari Tomas Zanderin mukaan syyttäjä ei pystynyt näyttämään toteen rikoksen tapahtumista.

Telialaisten epäiltiin järjestäneen välikäsien kautta satojen miljoonien eurojen voitelurahat Uzbekistanin silloisen diktaattorin tyttärelle Gulnara Karimovalle mobiilitoimilupien saamiseksi.

Kaikki kolme kiistivät syytteet.

Tapauksessa sovellettiin Ruotsin vanhaa korruptiorikoksia käsittelevää lainsäädäntöä, jossa on tiukat kriteerit sille, kenen voidaan katsoa ottaneen lahjuksen vastaan. Tuomari Zander ei halunnut kommentoida sitä, olisiko syytetyt vapautettu syytteistä myös nykyisen lainsäädännön mukaan.

Puolustus vetosikin siihen, ettei Karimovalla ollut Uzbekistanissa virallista asemaa, joten aiemman lainsäädännön perusteella häntä ei ollut mahdollista lahjoa.

---

Uutista korjattu klo 15.14: Uutista korjattu: Kaksi muuta syytettyä eivät olleet molemmat johtajia, vaan toinen heistä oli juristi.