Konkurssiuutinen sai verkkokaupan polvilleen – Reinojen ja Ainojen värikäs tarina on taas uuden edessä

Lähes 14 vuotta sitten, vuonna 2005, lieksalainen Pirjo Sotikov katsoi luottavaisena tulevaisuuteen. Hän oli päässyt kurssille, jossa opeteltiin Lieksassa kesällä aloittavan kotikenkätehtaan töitä.

Sotikov oli aiemmin ollut töissä ulkoiluvaatteita valmistavassa Finn-Skilassa, mutta se oli lopettanut Lieksassa, ja Sotikov oli ollut ajoittain työttömänä.

Ainojen ja Reinojen tuotannossa Sotikov eteni niin, että työskenteli viimeiset työvuotensa tuotantovastaavana. Viime vuodenvaihteessa hän jäi ansaituille eläkepäiville.

Sitten, eräänä maaliskuun lopun päivänä, toimitusjohtaja Arto Huhtinen soitti. Hän kertoi, että käräjäoikeus julistanee konkurssin vielä samalla viikolla. Huhtinen kysyi, voisiko Sotikov palata hetkeksi hoitamaan inventaariota, verkkokauppaa ja muita asioita.

– Arton pyynnöstä tulin.

Reino-tossut valmistuvat pitkälti käsityönä – yhden tossuparin valmistamiseen menee noin 23 minuuttia. Kuva: Juha Inkinen
 

Kun konkurssiuutinen levisi, verkkokauppaan tulvi parissa päivässä niin paljon tilauksia, että se kaatui. Sen jälkeiset kaksi viikkoa Sotikov on purkanut tilauksia. Tuotanto on jatkunut konkurssipesän nimissä.

Ainoja ja Reinoja valmistava PK Kappi Oy oli yrityssaneerauksessa ennen konkurssia ja työntekijät oli lomautettu. Sotikov tiesi sen, mutta konkurssi ja tossutuotannon mahdollinen loppuminen oli yllätys.

– Ei se voi olla niin. On pakko löytyä jatkaja. Näitä on kuitenkin tehty vuodesta 1932 asti, Sotikov ajatteli.

Viimeinen pari uunista ulos? Toivottavasti ei. Epävarmuuden kotikenkien tulevaisuudesta toivotaan väistyvän aivan näinä päivinä. Kuva: Juha Inkinen
 

Niin ajatteli moni muukin. Konkurssiuutisen jälkeen kotikenkätuotannolle on ilmoittautunut useita kiinnostuneita jatkajia. Uuden omistajan nimeä ei kuitenkaan ole vielä julkistettu.

Työntekijät irtisanottiin, mutta irtisanomisajan he vastasivat virinneeseen kysyntään, sekavin mielin. Merkittävä osa henkilökunnasta on työskennellyt tehtaalla sen alusta asti.

– Töitä tehdään tiukkaan, vaikka on huolta huomisesta, toteaa pääluottamusmies, kunnossapidossa työskentelevä Jyrki Kärkkäinen.

– Vaikka on ollut hiljaista, niin eihän sitä ikinä usko, tehtaassa alusta asti työskennellyt Kärkkäinen kommentoi konkurssiuutista.

– En ole ikinä ennen ollut tällaisessa tilanteessa. Onhan se kova juttu.

Tässä vaiheessa työntekijöillä ei ollut mahdollisesta uudesta omistajasta muuta havaintoa kuin käytävillä nähdyt vierasryhmät, jotka kävivät tutustumassa toimintaan. Kärkkäinen kertoo, että henkilökunnan tunteet ovat vaihdelleet ylös ja alas.

– Tuntuisi tosi ihmeelliseltä, jos näitä ei tehtäisikään. Ainahan näitä on tehty.

Kuva: Juha Inkinen
 

Tarina sai alkunsa Tampereella 1930-luvun alussa. Elettiin pula-aikaa, ja tohvelit syntyivät aitoon tarpeeseen, sillä kotien lattiat olivat kylmiä ja vetoisia.

Ensimmäiset Ainot näkivät päivänvalon vuonna 1930, Reinot kaksi vuotta myöhemmin. Nimiä niillä ei vielä ollut, vain kaupan koodi SA, joka myöhemmin vaihtui AS:ksi. Yrityksen hinnastossa ruskean miesten tohvelin hinnaksi ilmoitettiin 42 markkaa.

Olympiavuonna 1952 tohvelit saivat nimen Heikki, ja neljä vuotta myöhemmin samankaltainen malli nimettiin Reinoksi.

Kenkiä valmistanut Suomen Kumitehdas Oy fuusioitui 60-luvun lopulla Suomen Kaapelitehtaan ja Oy Nokia Ab:n kanssa monitoimiyhtiöksi. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin toimialat eriytettiin omiksi yhtiöikseen: syntyi Nokian Renkaat ja Nokian Jalkineet. Emoyhtiö Nokia keskittyi informaatioteknologiaan.

Kengät valmistettiin 80-luvun lopulle saakka ensin Tampereella ja sitten Nokialla, kunnes Nokian Jalkineet siirsi Reinojen valmistuksen ulkomaille. Pitkään tohveleita valmistettiin Tsekkoslovakiassa.

2000-luvun alussa suomalaisen teollisuuden Kiina-ilmiö kiihtyi, ja myös Nokian Jalkineiden kumisaapastuotanto päätettiin siirtää ulkomaille. Saapastehtaan johtaja Arto Huhtinen ja tuotekehityspäällikkö Tuire Erkkilä katsoivat yritysjohdon päätöstä päätään pyöritellen.

Syntyi ajatus: mitä jos ryhtyisimme yrittäjiksi, sopimusvalmistajiksi?

Kuva: Juha Inkinen
 

Erkkilä ja Huhtinen tekivät sopimuksen Nokian Jalkineiden kanssa vuonna 2004: heidän perustamansa yritys otti käyttöön jo kertaalleen haudatun yritysnimen Suomen Kumitehdas Oy.

Nokialla olevan saapastehtaan tuotannon lisäksi omistajaa vaihtoi Nokian Renkaiden tehdaskiinteistö Lieksassa, jossa oli erikoistuttu polkupyörien nastarenkaiden valmistukseen. Tehtaassa olisi tilaa myös tossujen tekemiselle, tarvitaan vain työvoimaa.

Niinpä vuonna 2005 Huhtinen ja Erkkilä palauttivat Reinojen ja Ainojen valmistuksen Suomeen. Tekijöiksi löytyivät Pirjo Sotikov, Jyrki Kärkkäinen ja lukuisat muut lieksalaiset.

Vanhan ja rakastetun tuotemerkin palauttaminen Suomeen sai lämpimän vastaanoton, kun samaan aikaan muut suomalaisyhtiöt siirsivät tuotantoaan kiihtyvällä vauhdilla halpamaihin.

– Se oli hyvä hetki palauttaa Reinot Suomeen, Tampereelta puhelimeen tavoitettu Arto Huhtinen sanoo nyt.

Hän ja Tuire Erkkilä omistivat yrityksen kahdestaan.

Reinoja ja Ainoja on valmistettu Lieksassa vuodesta 2005 alkaen. Kuva: Juha Inkinen
 

Tilanne vaikeutui, kun Berner Oy osti Nokian Jalkineiden liiketoiminnan. Alihankinta Bernerille päättyi syksyllä 2006, ja kumisaappaiden satavuotinen valmistus Nokialla loppui.

Huhtisen ja Erkkilän yritys keikkui konkurssin partaalla, mutta yrityssaneerauksessa panokset laitettiin Aino- ja Reino-kotikenkiin ja toiminta jatkui.

Siitä alkoivat hyvät vuodet: kotikenkien vuosituotanto kasvoi 50 000 parista 500 000 pariin. Nuoriso ja julkkikset kulkivat rennosti reinot jalassa. Kari Tapio, Juice Leskinen, Ville Valo, Jonne Aaron – ”reiskoilla” oli monta ystävää.

Tossuja valmistettiin kolmessa tehtaassa, ja joulun alla tohvelit loppuivat usein kaupoista kesken. ”Suomalaiset ostivat jouluna sata rekkalastillista Reinoja”, mediatiedotteessa kerrottiin.

Tehtaanmyymälässä kotikenkiä myytiin lukuisissa eri kuoseissa, kun isot kaupat suosivat vain perusvärejä. Kuvassa Miljoonasade-Reinot. Kuva: Juha Inkinen
 

Kotikenkiä on tähän mennessä myyty yli 2,8 miljoonaa paria, käytännössä kaikki Suomeen.

– Eräs ystäväni sanoi minulle juuri, että Arto, te myitte Suomen täyteen reinoja, Huhtinen sanoo.

Tämä lienee yksi syy konkurssiin. Kotikengät ovat myös kestävät, mikä on vahvuus, mutta bisnesmielessä myös heikkous.

Iso syy konkurssiin oli Huhtisen mukaan ilmiö, jossa isojen keskusliikkeiden ostopäätökset sanelevat käytännössä kaiken. Tossujen jakelutieksi valikoituivat kahden ison keskusliikkeen kautta ostonsa tekevät S-ryhmän Prismat ja Keskon Citymarketit.

Ne kilpailivat keskenään hinnalla, jolloin kate jäi pieneksi. Keskusliikkeillä alkoi olla kotikenkiä varastoissaan, jolloin tilausmäärät pienenivät.

– Vuosina 2017–2018 keskusliikkeet tilasivat selvästi vähemmän kuin aiemmin.

– Tunnelmat ovat olleet sekavat, kun kaikki tulee kerralla. Kyllä meni unen saamisessa pitkään sen jälkeen, kun konkurssista kuulin, sanoi tehtaalla alusta asti työskennellyt Helvi Reittu siinä vaiheessa, kun tuotannon jatkumisesta ei ollut mitään varmaa tietoa. Kuva: Juha Inkinen
 

Kaksi tossutehdasta suljettiin, vain Lieksa jatkoi. Kun Huhtinen ja Erkkilä näkivät kahden tiukan vuoden jälkeen tuoreimmat tilausmäärät, jotka olivat yhä pienempiä, he tekivät lopulta ratkaisun nopeasti ja hakivat nimensä PK Kappi Oy:ksi vaihtaneen yhtiönsä konkurssiin. Huhtinen ruoskii kuitenkin vain itseään.

– Ei tästä voi ketään muuta syyttää. Itsehän me valitsimme jakelutiemme keskusliikkeiden kautta.

– Emme ehkä myöskään osanneet sopeuttaa toimintaa tarpeeksi nopeasti. Kun jokainen työntekijä on toistaan parempi... Yrittäjällä on aina sellainen positiivinen usko, että kyllä tämä vielä.

Tuotteessa tai brändissä ei ollut vikaa, vaan syynä konkurssiin oli kassakriisi, Huhtinen sanoo. Hän kannustaa uuttaa omistajaa jakamaan munat useampaan koriin eli valitsemaan laajemmat jakelureitit. Huhtinen uskoo, että uuden omistajan on helpompi lähteä liikkeelle tyhjältä pöydältä ja ilman velkarasitteita.

Kuva: Juha Inkinen
 

Tehtaanmyymälässä ja verkkokaupassa tarjolla oli laaja väri- ja kuosivalikoima, mutta kaupoista sai yleensä vain ruskeaa ja pinkkiä.

– Keskusliikkeet halusivat kahta väriä. Jotkut kauppiaatkin ihmettelivät sitä, mutta vastasin, että näin on teidän sisäänostajat Helsingissä päättäneet. Taistelu hyllypaikoista on tietysti kova.

Verkkokaupan kautta ulkomaille meni Nightwish- ja Muumi-reinoja, mutta laajamittainen vienti olisi vaatinut suuria panostuksia ja Huhtisen mukaan tohveleiden valmistamista ulkomailla. Siihen ei ollut halua. Koko yritysidea perustui kotimaisuudelle.

– Tuotteen henki tulee suomalaisuudesta. Toivon, että se säilyy.

Huhtinen ei ole valmis sanomaan, ettei jalkineteollisuus voisi kannattaa kotimaassa. Erikoistuotteet, brändit kuten Reinot, ovat eri asia kuin massatuotanto.

– Reinot ovat jotakin muuta kuin jalkine. Niissä on tarinoita, muistoja.

Reinot ovat tulleet jäädäkseen. Muoti on ohimenevää villitystä, Reinot ovat kansallisjalkineet, kuvaillaan Reinojen 75-vuotisjuhlakirjassa.

– Tuntuisi tosi ihmeelliseltä, jos näitä ei tehtäisikään. Ainahan näitä on tehty, pääluottamusmies Jyrki Kärkkäinen toteaa. Kuva: Juha Inkinen
 

Reinot ja Ainot eivät ole muuttuneet vuosien aikana juuri lainkaan. Valmistus perustui alusta alkaen ja yhä edelleen paistopuristamiseen, jossa kuminen pohja liitetään huopaiseen yläosaan paistotekniikalla.

Lieksan tehtaalla valmistui viime aikoina 400 tossuparia päivässä 17 työntekijän voimin. Parhaina vuosina työntekijöitä oli kaksinkertainen määrä ja tuotanto puoli miljoonaa tossuparia vuodessa.

Yhden Reino-parin valmistamiseen kuluu noin 23 minuuttia. Yli 70 prosenttia tuotannosta on Reinoja. Niitä käyttävät myös naiset; Ainot eivät jostakin syystä ole saaneet yhtä suurta suosiota.

Iso osa on ollut yritysten ja seurojen nimikkoreinoilla, jotka sopivat liikelahjoiksi. Tappara, Mersu, Mielensäpahoittaja – on melkein helpompaa luetella ne, joille ei ole tehty omaa Reino-satsia.

– Olen nähnyt nuoria, joilla on toisessa jalassa eri värinen reino ja toisessa eri värinen. Olisiko se Robinin aikaansaannosta, Pirjo Sotikov hymyilee.

Valmistus perustui alusta alkaen ja yhä edelleen paistopuristamiseen, jossa kuminen pohja liitetään huopaiseen yläosaan paistotekniikalla. Kuva: Juha Inkinen
 

Tämä ei ole muistokirjoitus. Arto Huhtinen uskoo vakaasti, että valmistus jatkuu uudella omistajalla.

– Nämä ovat saaneet alkunsa pulavuosina. Aina joku ymmärtää ne pelastaa.

Huhtisen mukaan pahin tilanne olisi, että tuotanto loppuisi ja väki ehtisi lähteä kuka minnekin. Siksi asiaa on kiirehditty.

Työntekijät odottavat kuumeisesti tietoa uudesta omistajasta ja siitä, aikooko tämä säilyttää tuotannon Lieksassa. Huhtinen on luvannut auttaa uuden omistajan alkuun.

Pirjo Sotikov sen sijaan on päättänyt, että seuraavaksi on pienen tyttärentyttären vuoro saada mummon aika.

Lähteenä myös kirjat Mikko Närhi: Reino – lämpimiä jalkoja ja ajatuksia (2007) ja Reino – tohvelisankarista brändiksi (2011).

Merkittävä osa Lieksan tehtaan työntekijöistä on työskennellyt tehtaassa sen alusta eli vuodesta 2005 saakka. Kuvassa Leena Martikainen. Kuva: Juha Inkinen
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lukijoiden muistoja suosikkitossuista: "Tossun pohjaan on kulunut kirkuva naama"