Kovaa tunkua Pohjois-Savon Kasvupolulle

Toista kertaa Pohjois-Savon alueella järjestettävään Kasvupolkuun haki mukaan yhteensä 28 yritystä. Niiden joukosta tuomaristo valitsi 15 finalistia.

– Pyrimme valitsemaan mukaan sellaiset yritykset, joiden kasvusuunnitelma oli selkeä ymmärtää ja joilla tuntui olevan kasvunälkää aika kansainvälisille markkinoille asti, sanoi tuomaristossa mukana ollut Medfile Oy:n toimitusjohtaja Tuija Keinonen.

Finaaliin valittiin mukaan Fantasiarakenne Oy, Tuoreverkko Oy, Merplast Oy, EID Tech Oy, Innolact Group Oy, Mediateko Oy, KT- Shelter Oy, Konttiravintola Morton, Peltaco Oy, Hollilla, Marjavasu Oy, MOoCB* Concept (*Mostly Out of CardBoard), DeFacto Group Ky ja Terveysmyrsky.

– Aiomme kolminkertaistaa liikevaihtomme vuoteen 2019 mennessä. Tavoitteenamme on laajentaa toimintaa ensimmäiseksi lähimarkkinoille Baltiaan ja Pohjoismaihin ja siihen meillä on hyvät edellytykset olemassa olevien kontaktiemme kautta. Lisäksi meillä on yhteyksiä ja ideoita Kiinan markkinoille, sanoo Fantasiarakenne Oy:n myyntijohtaja Jari Partanen.

Kasvupolun voittaja julkistetaan 21.huhtikuuta pidettävässä kaikille avoimessa Finaali-tilaisuudessa. Kaksi Kasvupolun parasta yritystä jatkaa suoraan valtakunnallisen Kasvu Open –kilpailuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.