Kuopiolaispanimon lanseeraamalla loppuunmyydyllä Trump-Putin-oluella käsittämätön suosio: "Sitä kysellään ihan joka puolelta maailmaa"

Kuopiolaisen pienpanimon RPS Brewingin panema Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisen kunniaksi brändätty olut on saanut käsittämättömän huomion. Toimitusjohtaja Samuli Huuhtanen kertoo, että sähköpostia ja soittoja tulee nyt yksityishenkilöiltäkin jatkuvasti ympäri maailmaa, mutta valitettavasti 10 000 pullon erä on myyty loppuun.

Lisäksi uutistoimistot ja -kanavat ovat kiinnostuneet Helsinki Summit 2018 Special Edition -lageroluesta, jonka etiketissä kaksi hahmoa ovat aloittamassa kivi, paperi ja sakset -peliä, josta itse panimokin on saanut nimensä (englanniksi peli on rock-paper-scissors). Etiketissä lukee teksti Let's settle this like adults.

Viimeisimmäksi Huuhtaseen otti yhteyttä BBC, joka haastattelee toimitusjohtajaa Helsingissä maanantaina. Myös useat venäläiset ja kiinalainenkin tv-kanava ovat olleen Huuhtaseen yhteydessä. Venäläinen uutiskanava tiettävästi on tulossa Kuopioon kuvaamaan aiheesta ohjelmaa. Myös jenkkikanavat ovat olleet Huuhtaseen yhteydessä.

– Ihan valtava on kiinnostus. Tästä aiheesta on ilmeisesti vaikea saada myönteisiä uutisia, ja sellainen näkökulma tuntuu löytyneen. Mitä vähemmän huonoja uutisia sen parempi, sanoo Huuhtanen, jonka mukaan olutta ei panna enää lisää.

– Kaikille joudumme valitettavasti sanomaan, että sold out. Olut oli tämän tähän hetkeen, ja tämä on hyvä näin.

Huuhtasen mukaan tämän mittakaavan huomio on yllättänyt hänet.

– Ei tälläista uskaltanut edes pelätä.

Suomessa aiheesta ovat kirjoittaneet ainakin Kauppalehti ja Uusi Suomi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Säteilyturvakeskuksen mukaan pienydinvoimaloille voisi riittää tyyppihyväksyntä – samanlaiset voimalamoduulit toimivat rinnakkain

Kuopion keskustan liiketilojen käyttöaste on erinomainen verrokkeihin nähden – "En halunnut kauemmaksi kauppakeskus Matkukseen"

Sijoittajat vaativat Danske Bankin ex-toimitusjohtajalta 358:aa miljoonaa euroa

Vuosien miljoonatappiot taittuivat – Sonkajärven Omatalo käänsi tuloksensa plussalle

Terrafamen liikevaihto kutistui – taustalla tehtaiden seisokit

Nyhtökaura lanseerataan Yhdysvalloissa

PeeÄssän toimialajohtaja siirtyy Etelä-Karjalan Osuuskaupan seuraavaksi toimitusjohtajaksi

Politico: EU haluaa Rail Baltica -raidehankkeelle parempaa hallintoa, muuten rahoitus voi olla vaarassa

LähiTapiola Savon maksutulot kasvoivat

IATA arvioi: Koronavirus vie lentoyhtiöiltä 26 miljardin euron tulot

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.