Kuopion keskustaan avataan uusi seurusteluravintola

Osuuskauppa PeeÄssä avaa uuden seurusteluravintolan Kuopion keskustaan Kauppakadulle. Ravintola sijoittuu paikaan, jossa toimii vielä vuodenvaihteeseen asti Silmäasema. Hophaus-nimisen ravintolan avajaisia on tarkoitus viettää helmikuun puolivälin tienoilla.

PeeÄssän toimialajohtaja Ville Puustinen kertoo tiedotteessa, että yhtiö haluaa vielä pitää ravintolan tarkemman konseptin salassa, mutta asiakkaiden toiveisiin on nyt vastattu tuomalla seurusteluravintola kaupunkiin.

–  Uudessa ravintolassa on kattava ja vaihtuva valikoima oluita ja siidereitä, viinejä ja kahveja sekä talon omia tisleitä, Puustinen kertoo.

Avattavan ravintolatilan koko on noin 350 neliötä, ja tilaan tulee hieman alle 200 asiakaspaikkaa. Ravintola työllistää noin seitsemän henkilöä.

Silmäasema puolestaan on Ylen tietojen mukaan muuttamassa uuteen paikkaan joulukuun aikana. Muuttomatka ei ole pitkä, sillä uudet tilat ovat lähes vieressä kauppakeskus Vihtorissa vaateliike Dressmannin ja optikkoliike Synsamin välissä.

 

Lisätty uutiseen viimeinen kappale.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.