Laillistettujen kiinteistönvälittäjien osuus vaihtelee suuresti - katso lista kaupungeista

Laillistettujen kiinteistönvälittäjien (LKV) osuus kaikista välittäjistä on kasvanut selvästi. Effortia Oy kertoo, että LKV-pätevyyden hankkineiden välittäjien osuus oli viime vuoden lopussa noin 72 ja vuotta aiemmin alle 63 prosenttia.

Parannettavaa silti löytyy. Effortian mukaan Suomessa oli vuoden lopussa edelleen kymmenittäin välitysliikettä, joissa pätevyysvaatimukset eivät täyttyneet. Laki on vaatinut vuoden 2016 alusta, että jokaisen laillistetun välitystoimipisteen myyntihenkilökunnasta vähintään puolella pitää olla LKV-kokeessa osoitettu ammattipätevyys. Aiemmin riitti, että pätevyys oli vain liikkeen vastaavalla hoitajalla.

Suurimpien kaupunkien välillä on suuria eroja. Korkein LKV-pätevien välittäjien osuus oli Porissa, 83 prosenttia, ja matalin Kokkolassa, 65 prosenttia. Toimipistetasolla parhaiten uudet pätevyysvaatimukset oli saavutettu Vantaalla. Siellä kaikki 28 välitystoimipistettä saavuttivat lain asettaman pätevyysrajan. Vastaavassa tilanteessa olivat Pori, Rovaniemi, Kouvola, Hämeenlinna, Lappeenranta ja Kokkola. Heikoin tilanne oli Turussa: yhdeksän prosenttia toimipisteistä jäi vaaditun rajan alapuolelle.

Suurimmat kaupungit asettuvat LKV-vertailussa seuraavaan järjestykseen:

Pori, 83 prosentilla välittäjistä LKV-pätevyys

Espoo, 76

Lappeenranta, 76

Kuopio, 76

Hämeenlinna, 75

Kouvola, 74

Helsinki, 73

Jyväskylä, 71

Rovaniemi, 71

Oulu, 71

Joensuu, 70

Tampere, 69

Turku, 68

Vantaa, 68

Lahti, 67

Vaasa, 66

Kokkola, 65

Pätevyystiedot perustuvat Effortia Oy:n kiinteistönvälityksen hinta- ja laatuvertailuun Asuntojenmyynti.fi:hin. Palvelu seuraa laillistettujen kiinteistönvälitysyritysten lain hintamerkintäasetuksen mukaan julkaisemia kiinteistönvälityksen listahintoja sekä välitysliikelain välitystoimipisteiltä edellyttämiä ammattipätevyysvaatimuksia. Vertailussa huomioitiin lähes viidentuhannen kiinteistönvälitysalalla toimivan myyntineuvottelijan pätevyystasot yhteensä 167 paikkakunnalla.