Laivuri Seppo Pirinen vuoden senioriyrittäjäksi

Koski-Laiva Oy:n yrittäjä Seppo Pirinen on saanut vuoden 2016 Senioriyrittäjätunnustuksen. Kuopion Yrittäjät ja Työeläkevakuutusyhtiö Elo julkistivat tiedon yrittäjäyhdistyksen syyskokouksessa tiistai-iltana.

– Ukilla oli aikanaan Kallavedellä proomuja, liekö sieltä lähtenyt haave laivurin urasta, Pirinen miettii.

Haave laivurin urasta toteutui vuonna 1990 kun oma laiva löytyi. Pirinen alkoi kunnostaa asuntolaivaa risteilykäyttöön. Työ vei lopulta vuosia. Päivätöinään Pirinen työskenteli silloin elementtiasentajana.

Koski-Laiva Oy perustettiin vuonna 1996 ja m/s Koski aloitti liikennöinnin Kuopiossa vuoden 1997 kesällä. Seuraavana vuonna hankittiin m/s Osmo, syksyllä 2003 m/s Pujo ja 2006 m/s Salmetar.

– Kahden vuosikymmenen aikana suurin muutos risteilytoiminnassa lienee se, että nykyään risteilyasiakkaat haluavat ruokailla laivalla. Alussa käytiin vain risteilyllä, nyt ruokaa ja juomaa tulee olla tarjolla sekä päivällä että illalla, Pirinen kertoo.

Matkustajamäärät ovat Kuopion asuntomessukesää lukuun ottamatta vakiintuneet 28 000-35 000 risteilymatkustajaan vuodessa. Asuntomessukesänä vuonna 2010 matkustajia oli noin. 55 000.

–  Aurinko on meidän paras markkinoija. Vesisateella ei risteily kiinnosta ja satama on tyhjä, Pirinen toteaa.

Perheen tytär jatkaa nyt yritystoimintaa. Pirinen aio vielä ryhtyä kokoaikaiseksi eläkeläiseksi, vaan hänet nähdään myös jatkossa työn touhussa risteilyaluksilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.