Lappeenrannan lentoliikenne kovassa nousussa

Lappeenrannan lentoaseman matkustajamäärät ovat alkuvuonna kasvaneet huimasti. Ensimmäisten kuukausien aikana matkustajia kulki kentän kautta yli 3 700. Se on yli 80 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana.

Liikenne vilkastui kertaheitolla, kun Air Baltic ryhtyi lentämään Lappeenrannasta Tallinnaan ja Riikaan vuoden alussa ja Ryanair aloitti viime kuussa lentonsa Düsseldorfiin.

Kentälle saapuu nyt viisi lentovuoroa päivässä. Liikenteen kasvun vuoksi lentoasemalle on palkattu kuusi uutta työntekijää kunnossapitoon ja turvatarkastuksiin. Palvelua saa myös venäläiseltä virkailijalta. Kenttä toimii joka päivä, eikä kesätaukoja enää pidetä.

Lentoaseman päällikkö Petteri Lehti suhtautuu tilanteeseen maltillisesti.

- Täytyy muistaa, että lentotoiminta on täällä vielä valtakunnallisestikin pientä. Helsingissähän matkustajamäärät ovat noin 13 miljoonaa vuodessa.

Ryanairin Keski-Euroopan-lennot ovat vetäneet erityisesti venäläisiä matkustajia. Yhtiön mukaan Düsseldorfissa asuu suuri määrä venäläisiä maahanmuuttajia. Ryanair on saanut joka kerta koneensa täyteen.