Liettua liittymässä euroon ensi vuoden alusta

Liettua on saanut EU:n komissiolta luvan liittyä euroon ensi vuoden alusta. Jäsenmaiden odotetaan päättävän asiasta ensi kuun loppuun mennessä.

Liettuasta tulee 19:s euromaa. Viro liittyi yhteisvaluuttaan 2011 ja Latvia tämän vuoden alussa.

Komissaari Olli Rehnin mukaan Liettua täyttää kaikki eurojäsenyyden kriteerit. Julkinen velka on alle 40 prosenttia bkt:sta ja julkisen talouden alijäämä 2,1 prosenttia bkt:sta.

Myös Euroopan keskuspankki näyttää vihreää valoa. EKP ilmaisi kuitenkin huolensa siitä, onnistuuko maa pitämään inflaation aisoissa myös yhteisvaluuttaan liittymisen jälkeen. Maan inflaatio on ollut viimeisen vuoden aikana keskimäärin 0,6 prosenttia, eli selvästi EU:n edellyttämää tasoa alempana.

Liettualta on aiemmin evätty eurojäsenyys, koska maan inflaatio ylitti EU:n kriteerit.

EU-komissio ehdottaa, että unionin jäsenmaat myöntävät Albanialle EU-ehdokasmaan aseman tämän kuun lopun EU-huippukokouksessa. Komission mukaan Albania on edennyt riittävästi korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa taistelussa, jotta sille voidaan antaa ehdokasmaan asema. Tällä hetkellä EU:n ehdokasmaita ovat Islanti, Makedonia, Montenegro, Serbia ja Turkki.

---

Korjattu klo 14.13: Jäsenmaiden odotetaan päättävän asiasta ensi kuun loppuun mennessä, ei tämän kuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.