Lujatalon tilauskanta on puoli miljardia euroa – vuorineuvos Hannu Isotalo on luottavainen: "Olemme varustautuneet laskevaa suhdannetta vastaan"

Kuopiolainen Luja-yhtiöt jatkaa kasvu-uralla, vaikka rakentamisen rajun korkeasuhdanteen uskotaan tasoittuvan ensi vuonna kotimaassa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Ruotsin Tukholmassa rakennusmarkkinat ovat jatkossakin vilkkaat ja tarjoavat työtilaisuuksia.

Perheyrityksen hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Hannu isotalo korostaa, että viime vuosina rakennusliike Lujatalon toiminta-aluetta on laajennettu, kun rakentamisessa on ollut myönteinen suhdanne kolme, neljä vuotta.

– Olemme pitäneet yllä 10-11 prosentin vuotuista kasvua. Uusia toiminta-alueita on tullut Turkuun ja Vaasaan. Olemme hitaasti kiiruhtaja. Liian suuria riskejä ei oteta, hän sanoo.

Viime vuonna tehtiin yli 1 700 uutta asuntoa. Matalat korot ja talouskasvu ovat lisänneet asuntoihin sijoittamista. Korjausrakentaminen lisääntyy edelleen tasaisesti.

– Lujatalolla on nyt 500 miljoonan euron tilauskanta eri hankkeissa. Olemme varustautuneet laskevaa suhdannetta vastaan ainakin hetkellisesti hyvällä tilauskannalla, hän toteaa.

 

Tänä kesänä konserni sai kolme isoa urakkaa. Lujatalo Oy urakoi Päijät-Hämeen keskussairaalan laajennuksen Lahteen ja Wärtsilän Smart Technology Hubin Vaasaan. Urakoiden yhteisarvo on noin 180 miljoonaa euroa. Siilinjärveläinen Lujabetoni teki kesäkuussa historiansa isoimman valmisbetonikaupan. Se toimittaa 80 000 kuutiota pääkaupunkiseudun pikaraitiotiehankkeelle Raide-Jokeri.

– Projektit vaativat ammattitaitoista ohjausta, läpivientiä ja laadun rakentamista. Tilaajan, suunnittelija ja rakentajan yhteistyö, allianssi, on lisääntynyt, jolloin rakentaja on mukana jo suunnittelussa, Isotalo kertoo.

Suuri YIT keskittyy paljon omaan rakentamiseensa, joten se on antanut keskisuurille yrityksille tilaa urakkamarkkinoilla.

1990-luvun alun laman jälkeen eräät suomalaiset rakennusliikkeet menivät nurin. Raunioille tulivat ruotsalaiset Skanska ja NCC. Isotalo kertoo, että nyt ne ovat kuitenkin vetäneet pääomiaan pois Suomesta, mikä on pienentänyt niiden rakentamista. Tuotto-odotukset ovat olleet muualla paremmat.

– Peab on kuitenkin vahvistanut asemiaan, hän huomauttaa.

Uusia haastajia ovat muun muassa Lehto, Fira, Pohjola-Rakennus, Lapti, Jatke, Pallas Rakennus.

– Kasvun seurauksena on ollut jo pula varsinkin toimihenkilöistä. Olemme saaneet kohtuullisesti henkilöstöä, mutta koko ajan on haku päällä. Lujatalolla on alle 400 omaa työntekijää, mutta toimihenkilöitä on 440, Isotalo sanoo.

Hannu Isotalon poika, Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo kertoo, että Järvenpään uusi megatehdas on iso investointi.

– Pääkaupunkiseudun rakentamisen kasvu ja uudet tuotteemme edellyttivät sitä, hän selvittää.

Siilinjärven betonitehdas on erikoistunut ratapölkkyihin, maatalouden ritilälattioihin ja Itä-Suomen markkinan rakennuselementteihin. Runko-, laatta- ja seinätuotteet edustavat noin 70 prosenttia tehtaan volyymeistä ja työntekijöistä.

Kansainvälistyminen on betonialalla haastavaa, koska raskaiden tuotteiden vientirahdit ovat hintavia. Yrityksellä on yli 30 tehdasta: Suomen lisäksi Ruotsissa ja Venäjän Pietarissa.

–  Uskomme Ruotsin markkinaan ja pyrimme laajentumaan siellä hallitusti. Tukholmassa olemme investoineet valmisbetonilaitokseen, joka liki kaksinkertaisti siellä tuotantokykymme. Olemme valmiita, kun rakentaminen piristyy Tukholmassa, Mikko Isotalo sanoo.

– Venäjä on osoittautunut arvaamattomaksi markkinaksi. Sinne laajentumisusko ei riitä, hän toteaa.

Konsernin sisaryhtiö Fescon toimittaa kuivatuotteita, kuten muurauslaasteja ja erikoishiekkoja.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Australialainen varustamo tilaamassa kaksi matkustajalauttaa Rauman telakalta

Koronaviruspelko pitää maailman pörssejä otteessaan – rytinä siirtyi Euroopasta Wall Streetille

Danske Bank vähentää Suomen toiminnoista 60 työntekijää

Bloomberg: Nokia harkitsee yritysjärjestelyjä – yhtiö ei kommentoi

Olvi pärjäsi viime vuonna mainiosti – osingot nousussa

Kuluttajien luottamus pysyi helmikuussa liki ennallaan

Ulkoilma nesteytetään energiavarastoksi – Varkaus saa ison roolin uuden tekniikan edistämisessä

Panimo- ja virvoitusjuomien kotimaan myynti väheni hieman viime vuonna

Microsoft pienentää arviotaan liikevaihdon kehityksestä koronaviruksen vuoksi

Crane Hill Invest osti joensuulaisen mainostoimiston

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.