Luottoluokittaja S&P Global Ratings piti Suomen luottoluokituksen ennallaan hiipuvista luvuista huolimatta

Luottoluokittaja S&P Global Ratings pitää Suomen luottoluokituksen ennallaan, ja se on AA+. Luottoluokittaja katsoo talousnäkymien olevan vakaat siitä huolimatta, että Suomen talouskasvu on hidastumassa.

Luokittajan mukaan Suomen työllisyystilastoissa näkyy viitteitä kasvun pysähtymisestä. Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen 75 prosentin työllisyystavoite vaatiikin luokittajan mukaan kokonaisvaltaisia rakenteellisia uudistuksia. Etenkin sellaisia uudistuksia tarvitaan, jotka tukevat taloutta väestön vanhentuessa.

Luottoluokittaja voisi harkita laskevansa Suomen luottoluokitusta, jos rakenteelliset uudistukset epäonnistuvat.

S&P Global Ratings katsoo, että Suomen vienti hidastuu tulevien kahden vuoden aikana ja talouskasvu nojaa yhä enemmän kotitalouksien kulutukseen.

Valtiokonttorin mukaan Suomen näkymät ovat vakaat sekä S&P Global Ratingsin että Moody'sin heinäkuun lopun luokituksessa. Fitch Ratings puolestaan piti elokuussa antamassaan luokituksessa näkymiä myönteisinä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.