Mammuttioikeudenkäynti Saksan teleyhtiötä vastaan alkaa

Saksassa alkaa maanantaina jättimäinen oikeudenkäynti teleyhtiö <organisation>Deutsche Telekomia</organisation> vastaan. Tuhannet pettyneet sijoittajat vaativat korvausta kahdeksan vuoden takaisesta osakeannista.

Saksan johtava teleyhtiö Deutsche Telekom listautui Frankfurtin pörssiin suuren teknologiahuuman aikana vuonna 2000. Tuolloin osakkeesta piti maksaa 66,50 euroa. Melko pian listautumisen jälkeen alan osakkeet vajosivat kautta maailman ja DT:kin joutui tekemään mittavia alaskirjauksia. Perjantaina DT:n osake noteerattiin pörssissä enää 11,18 euroon.

Korvauksia on vaatimassa kaikkiaan 17 000 sijoittajaa, minkä vuoksi oikeudenkäynti on siirretty Frankfurtin oikeustalosta konferenssikeskukseen. Sijoittajia edustaa yli 800 lakifirmaa.

Oikeuden eteen saapuu todistajaksi teleyhtiön entistä johtoa, muiden muassa entinen pääjohtaja Ron Sommer. Hän johti yhtiötä juuri listauksen aikaan. Vielä ei ole selvillä, milloin Sommer kutsutaan käräjille.

Oikeudenkäynti on poikkeuksellinen Saksan oikeushistoriassa, koska sitä varten on jouduttu kirjoittamaan lakeja uusiksi. Saksassa ei myöskään tunneta ryhmäkannetta, mikä mutkistaa käräjöintiä entisestään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Tapahtumat kuin agenttiromaanista: Wirecardin maan alle painuneella johtajalla yhteyksiä salaisiin palveluihin – levitti tietoja Itävallassa ja Britanniassa

Asuntokaupat palasivat kesäkuussa edellisen vuoden tasolle – "Ostajien ja myyjien luottamus markkinaan on nyt palautunut"

Panimoliiton uudeksi johtajaksi Tuula Loikkanen – edeltäjä lähti ministerin erityisavustajaksi

Keskolta positiivinen tulosvaroitus koko vuodelle – kurssi ampaisi nousuun Helsingin pörssissä

Fiskarsin uudeksi toimitusjohtajaksi Nathalie Ahlström Fazerilta

Teollisuuden näkymät synkkenivät toukokuussa: uudet tilaukset romahtivat runsaan neljänneksen

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

Ranskan teollisuusministeri tuomitsee Nokian irtisanomisaikeet – tuhatkunta mielenosoittajaa marssi Suomen Pariisin-suurlähetystölle

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.