Matkapuheluhinnat kallistuivat yli viisi prosenttia

Telepalveluiden hinnat kääntyivät viime vuonna selvään nousuun. Eniten kallistuivat kaukopuhelut ja matkaviestintä, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö.

Matkaviestinnän hinnat nousivat viime vuonna 5,3 prosenttia. Matkapuhelujen hinnat nousivat ensimmäistä kertaa 12 vuoteen.

Matkapuheluiden hinnannousu johtui muun muassa Elisan ja TeliaSoneran käyttöönottamista vajaan viiden sentin aloitusmaksuista. Lisäksi TeliaSonera alkoi laskuttaa aiemman sekuntiveloituksen sijaan puhelun alkavien minuuttien mukaisesti.

Laajakaistapalveluiden hinnat laskivat viime vuonna keskimäärin 3,7 prosenttia. Ulkomaanpuheluiden hinnat pysyivät ennallaan.

Kotimaan kaukopuheluiden hinnat nousivat 6,5 prosenttia, kun taas paikallispuheluiden hinnannousu jäi 2,7 prosenttiin. Tiedot käyvät ilmi liikenne- ja viestintäministeriön vuosittaisesta tutkimuksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Kotimaan matkailun kasvu näkyy Kuopion hotelleissa ja leirintäalueilla – "Luvut ovat hyvät, mutta ei tehdä jättipottia"

HS: Yritysten kustannustukea jaettu vasta runsas prosentti – valtaosa hakemuksista hylätty

Google ilmoitti 10 miljardin dollarin investoinnista Intiaan – teknologiajätit tiivistävät kilpailua kehittyvästä markkina-alueesta

Euroopan komissio hyväksyi Alankomaiden miljardituen lentoyhtiö KLM:lle

Ruotsalainen Alfa Laval ostamassa Metson ja Outotecin yhdistymisen ulkopuolelle jääneen Neleksen – kaupan arvo on 1,7 miljardia euroa

Puukauppa kävi nihkeästi alkuvuonna – maaliskuusta lähtien kauppa on kuitenkin käynyt samaan tahtiin kuin vuosi sitten

Koronan vaimentamilla pörssiyhtiöillä kova paine kertoa näkymistään – tuloskaudesta odotetaan synkkää

Lentoyhtiö Emirates saattaa vähentää yhteensä jopa 9  000 työpaikkaa koronapandemian takia

Yhdysvaltain ja Ranskan digiverokiista jatkuu – USA julkisti uusia tullimaksuja 1,3 miljardin dollarin erälle ranskalaistuotteita

Tapahtumat kuin agenttiromaanista: Wirecardin maan alle painuneella johtajalla yhteyksiä salaisiin palveluihin – levitti tietoja Itävallassa ja Britanniassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.