Naisten bisnesverkosto järjestää toimintaa äidille lasten ehdoilla

Mothers in business MiB Ry:n tapaamiseen on saapunut äitejä ja lapsia. Pääkaupunkiseudulla kaksi vuotta sitten alkanut toiminta on levinnyt tänä vuonna myös Kuopioon.

– Tavoitteena on järjestää mielekästä ja ammatillisesti kehittävää toimintaa kaikille äideille, varsinkin perhevapailla oleville. Tilaisuudet ovat sellaisia, että lapsen voi lähtökohtaisesti ottaa mukaan. Tilaisuuksiin mennään äiti edellä mutta lasten ehdoilla, kertoo Kuopion paikallisjaoston vastaava Heidi Soininen.

Tapaamiset tarjoavat vertaistukea ja mahdollisuuksia verkostoitua urahenkisille äideille. Tiistaiaamun tapaamisen teemana on opiskelu. Yliopistossa monet opinnot voi suorittaa verkko-opintoina itselle sopivaan aikaan.

– Olen valmistunut kauppatieteistä 2010 ja aloitin töiden ohella oikeustieteiden opinnot. Kahdeksan kuukauden ikäisen Sagan päiväuniaika on ollut hyvää opiskeluaikaa, minkä lisäksi isovanhemmat ovat olleet suureksi avuksi. Siten olen voinut jatkaa opintoja myös vauvan kanssa, Soininen kertoo.

Tanja Kamaja-Miskala on vielä kotona reilun vuoden ikäisen Erikin kanssa ja tullut kuuntelemaan tietoa avoimen yliopiston opinnoista.

– Täältä verkostosta saa saman henkistä seuraa.

Kaupalliselta alalta valmistunut ja Lignell & Piispasella työskentelevä Kamaja-Miskala pohtii, miten voisi täydentää opintojaan avoimessa korkeakoulussa.

Asianajotoimistossa työskentelevä ja oikeustieteen väitöskirjaa tekevä Emilia Vuolle kertoo, että samankaltaisissa elämäntilanteissa olevien naisten vertaistuki on tärkeää.

– Se tuo uskoa, että pystyy yhdistämään työn ja perheen, kun muilla on samanlaisia kokemuksia.

Kuopion paikallisjaoston toiminnasta vastaavan Heidi Soinisen mukaan MiB-verkostossa parasta on poikkitieteellisyys. Mukana on insinöörejä, lääkäreitä, lakimiehiä, kauppatieteilijöitä ja monia muita ammattiryhmiä.

Tapaamisista osa on verkostoitumiskahvitteluja, joissa käsitellään erilaisia teemoja. Yhdistys käy myös yritysvierailuilla, jonne lapset voivat tulla mukaan.

Soinisen mukaan verkostoituminen voi helpottaa myös työpaikan löytymistä.

– Lisäksi yritysvierailuilla kuulee, millaisia työpaikkoja alueella on ja onko heillä mahdollisesti tarvetta rekrytoida. Myös yritykset näkevät, millaista potentiaalia on tulossa perhevapailta takaisin työelämään.

Verkostossa saattaa syntyä jopa yrityksiä.

– Pääkaupunkiseudulla verkoston kautta on lähtenyt liikkeelle yritysideoita. Siellä ovat oikeat ihmiset kohdanneet toisensa ja saaneet ajatuksia vaihdettua, Soininen kertoo.

Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen varajohtaja Saara Julkunen on parhaillaan tutkijavaihdossa Yhdysvalloissa ja ilahtuu kuullessaan Suomeen syntyneestä äitien verkostosta.

– Sosiaaliset verkostot ovat kaikki kaikessa. Äitiys, työ ja sosiaalinen elämä eivät ole toisensa poissulkevia asioita, Julkunen kommentoi naisten verkostoitumista yleisellä tasolla.

MiB ry: Laajentunut moneen kaupunkiin

Mothers in business -toiminta alkoi Espoossa pari vuotta sitten. Yhdistys rekisteröitiin noin vuosi sitten.

Koko maassa jäseniä on noin 1 500.

Toimintaa on pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Vaasassa ja Turussa. Myös Ouluun ja Jyväskylään viritellään toimintaa.

Kuopiossa tapaamisia järjestetty viime keväästä alkaen ja paikallisjaosto perustettiin lokakuussa.

Järjestön tavoitteena on viritellä myös edunvalvontaa asioissa, jotka koskevat työn ja perheen yhteensovittamista.