Sipilän teko ei miellyttänyt Niinistöä: "Se oli aika härski episodi"

Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) alensi arvovaltaansa eilisellä vierailullaan Terrafamen kaivoksella Sotkamossa.

Niinistön mielestä Sipilä teki käytännössä mainosvideon raskaasti tappiolliselle kaivokselle esiintymällä Terrafamen vaatteissa ja kehumalla kaivosta medialle.

Sipilällä oli päässään Terrafamen mainospipo ja yllään yhtiön toppa-asu.

Niinistön mukaan Sipilän viesti oli kohdistettu sijoittajille, joita hallitus yrittää houkutella entiselle Talvivaaran kaivokselle.

– Luulen, että niitä sijoittajia, joiden kanssa he (hallitus) kertovat käyvänsä keskusteluja, ei ole tullut, joten pääministeri yritti tehdä mainosvideon yksittäisille sijoittajille, Niinistö sanoi eduskunnassa.

Sipilä luonnehti eilen, että Terrafamen johdolla alueella tapahtunut edistyminen ympäristö- ja prosessiasioissa on ihme. Pääministeri myös sanoi, ettei kaivoksen alasajo ole enää vaihtoehto.

Niinistön mielestä tapaus oli härski.

– Minusta se oli aika härski episodi, että pääministeri Terrafamen mainospipo päässä menee markkinoimaan tätä ihmeenä, kun veronmaksajien rahoja laitetaan edelleen kymmeniä miljoonia euroja kuukaudessa kaivoksen tekohengitykseen samaan aikaan, kun hallitus leikkaa koulutuksesta ja pienituloisilta.