Obama lupaa amerikkalaisille miljoonia työpaikkoja

Barack Obaman mukaan Yhdysvaltain taloudellinen tilanne muuttuu todennäköisesti vielä pahemmaksi kunnes alkaa parantua. Maan tuleva presidentti suhtautuu kuitenkin luottavaisesti siihen, että amerikkalaiset selviävät nykyisistä vaikeuksistaan.

Obama kertoi viikottaisessa internet- ja radiopuheessaan, että hänen suunnittelemansa talouden elvytyspaketti voi säästää tai luoda 3-4 miljoonaa työpaikkaa vuoteen 2010 mennessä.

Obaman mukaan suunnitelmien analysointi on osoittanut, että elvytyspaketti voi uusiutuvaan energiaan panostamalla luoda lähes 500 000 työpaikkaa.

- Nämä made-in-America-työt, kuten aurinkopaneelien ja tuuliturbiinien rakentaminen, polttoaineen tehokkaammin hyödyntävien autojen ja uusien energiateknologioiden kehittäminen, ovat kannattavia eikä niitä voi ulkoistaa, Obama sanoi.

Obaman mukaan selvitys osoittaa lisäksi, että 400 000 ihmistä voisi saada työtä kunnostamalla maan infrastruktuuria kuten teitä, siltoja ja kouluja.

Obaman arviolta 800 miljardin dollarin (lähes 600 miljardin euron) elvytyspaketin on tarkoitus nostaa Yhdysvallat vuoden kestäneestä taantumasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.