Osa Nordean asiakkaista äänestää jaloillaan: "Nyt alan ymmärtää, miksei Suomessa yhteisestä kakusta rahat riitä"

Nordeaan kohdistunut kritiikki on voimakasta ja ensimmäiset ovat jo äänestäneet jaloillaan. Kohu ei kuitenkaan vielä näy uusien asiakkaiden virtana muihin pankkeihin.

Nordean Kuopion konttorissa tiistaina asioinut Säde von Willebrand kertoo tulleensa irtisanomaan pankkitilinsä nimenomaan veroparatiisikohun vuoksi.

– Nyt alan ymmärtää, miksei Suomessa yhteisestä kakusta rahat riitä. Joku vie vain mansikat päältä, Willebrand puuskahtaa.

Hänellä on olemassa tili jo toisessa pankissa, mutta jatkossa hän aikoo miettiä tarkkaan, missä varojaan säilyttää.

– En luota enää yhteenkään pankkiin. Tämä on todella karmea tapaus ja todella röyhkeää asiakkaitakin kohtaan, Willebrand ilmoittaa.

– Olemme saaneet yksittäisiä yhteydenottoja asiakkailtamme viime päivien uutisoinnin vuoksi ja keskustelleet asiakkaidemme kanssa aiheesta. Haluan korostaa, että näitä asioita joista uutisissa puhutaan, ei ole tehty tai hoidettu Suomessa, kommentoi Nordean Savo-Karjalan alueen varajohtaja Satu Keskitalo-Makkonen.

– Olemme äärimmäisen pahoillamme mielipahasta, jota tästä on asiakkaillemme koitunut. Haluamme tuoda selvästi esille, että Nordea ei missään tapauksessa hyväksy veronkiertoa.

Kilpailijoiden leireissä ollaan vakuuttuneita, että kohu-uutisella on vaikutusta myös kotimaisilla pankkimarkkinoilla. Tietovuodon mukaan Nordean Luxemburgin yksikkö perusti asiakkailleen liki 400 veroparatiisiyhtiötä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille Vuosina 2004–2014.

Osuuspankeissa odotellaan kohusta johtuvien asiakassiirtymien näkyvän vasta joidenkin päivien päästä.

– Loppuviikosta on enemmän tuntumaa asiaan, OP-ryhmän liiketoimintajohtaja Jari Himanen sanoo.

– Kyllä tällaisella uutisella on vaikutusta. Olisin hämmästynyt, jos ei ole vaikutusta, mutta pankin vaihto vaatii asiakkaalta varmaan vähän kypsyttelyä.

Danske Bankistakin viestitetään, että uutisoinnin vaikutusta on vielä vaikea arvioida.

– Olemme saaneet jonkin verran tavallista enemmän yhteydenottoja sekä puhelimitse että verkkosivujen kautta. Konttoreiden asiakasmäärissä emme ole havainneet muutosta, Danske Bankin viestintäpäällikkö Anita Nousiainen kertoo.

Säästöpankkiryhmästä arvellaan, että Nordean mahdollinen asiakaspako hyödyttää erityisesti suomalaisia pankkeja.

– Uskon, että pienemmät pankkiryhmät, kuten me ja muut Säästöpankki-ryhmät, herättävät enemmän kiinnostusta vaihtajissa. Jos joku päättää kohun seurauksena lähteä Nordeasta, tuskin hän vaihtaa toiseen kansainväliseen liikepankkiin kuten Danske Bankiin, kommentoi markkinointi- ja viestintäjohtaja Katja Änkilä Säästöpankkiryhmästä, jonka suurin pankki on Optia.

Tähän asti suomalaiset ovat olleet suhteellisen pankkiuskollista kansaa. Viime vuonna tehdyn Muuttuva työ finanssialalla -kyselyn mukaan pankkia oli vaihtanut viimeksi kuluneen vuoden aikana viisi prosenttia vastaajista.

Esimerkiksi vakuutusalalla ovi kävi selvästi vilkkaammin, sillä vakuutusyhtiön vaihtajia oli 12 prosenttia vastaajista.

T-Media Oy:n toteuttamassa tutkimuksessa pankin vaihdon tyypillisiksi syiksi mainittiin huono palvelu, korkeat hinnat sekä kilpailevan pankin kattavampi tuotetarjonta ja paremmat ehdot.

– Suhteellisen harvojen asiakkaiden toteuttamaan pankin vaihtoon saattaa olla syynä se, että Suomessa on Pohjoismaiden tyytyväisimmät pankkiasiakkaat. Meillä yksityisasiakkaista lähes 76 prosenttia on tyytyväisiä pankkiinsa, kun esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa vastaava luku on alle 70 prosenttia, kertoo analyytikko Valtteri Vuorio Finanssialan Keskusliitosta.

Käytännössä pankin vaihtaminen on asiakkaalle helppoa. Kun asiakas antaa uudelle pankilleen valtakirjan, se hoitaa asiakkuuden siirron vaatimat käytännön toimet.

Korjattu 6.4. klo 19.25: Korjattu juttuun Katja Änkilän sukunimi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.