Painin moninkertainen arvokisaedustaja äänestettiin Painiliiton johtoon

Painin moninkertainen arvokisaedustaja Tuomo Karila on valittu Painiliiton puheenjohtajaksi. Karila seuraa tehtävässä Jukka Rauhalaa, joka toimi puheenjohtajana yhdeksän vuotta. Karilan puheenjohtajakausi on kolme vuotta 2018–2020.

Karila voitti äänestyksessä vastaehdokkaansa Mika Vuoren äänin 74–39. Liiton hallituksen jäseniksi valittiin Marko Korpela, Stevo Petrovic, Janne Kettumäki ja Matti Mäki-Töyli.

Karila, 49, on koulutukseltaan lääketieteen tohtori. Aktiiviurallaan hän edusti Suomea 1992 ja 1996 olympialaisissa. Hän saavutti MM-hopean Tampereen kisoissa 1994 sekä EM-hopeat 1990 ja 1991.

Karila on toiminut urheilu-uransa jälkeen jälkeen monissa kansallisissa ja kansainvälisissä urheilun luottamustehtävissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.