Pertti Yliniemen luotsaama sijoittajaryhmä SSR Groupin uudeksi omistajaksi

Rakennuskonserni SSR Group Oy:n uudeksi omistajaksi on vaihtunut 13.4. suomalainen sijoittajaryhmä, jonka suurimpana omistajana toimii Lapland Hotels -hotelliketjusta tunnettu yrittäjä Pertti Yliniemi sijoitusyhtiönsä ja Lapland Hotels -konsernin emoyhtiön kautta.

Yliniemen Lapland Hotels on myös Kuopionlahdelle kaavaillun hotelli- ja kongressikeskuksen toteuttajayhtiö.

SSR-konsernin perustajiin kuuluva Mika Wilenius sekä aikaisemmat omistajat Tapani Pöyry, Jorma Tamminen ja Kari Kangas ovat luopuneet omistuksestaan konsernissa. Samalla he luopuvat kaikista tehtävistään SSR-konsernissa. Jatkossa uusi sijoittajaryhmä omistaa koko SSR Groupin. Konsernin tytäryhtiöissä vähemmistöomistajina jatkaa niiden johto.

Omistajanvaihdoksen yhteydessä SSR Group saa merkittävästi uutta pääomaa omistajilta ja rahoittajilta. Samalla käynnistyvät uudet rakennushankkeet kuten RS-hankkeet, joihin on järjestelyn yhteydessä myönnetty pankkirahoituksia. Omistusjärjestelyn myötä myös useat uudet urakkahankkeet toteutuvat.