Pieksämäen suurpesula valmistuu marraskuussa

Aluksi 70 ja myöhemmin 120 henkilöä työllistävän suurpesulan rakentaminen on alkanut Pieksämäellä maansiirtotöillä. Pesula nousee kaupunkitaajaman ja Naarajärven taajamien väliin.

Kaupungin kiinteistöpäällikkö Reijo Raitio kertoo, että pesulakiinteistö valmistuu marraskuun loppuun mennessä. Laitoksen rakennuttaa Pieksämäen kaupunki, joka investoi kohteeseen kaikkiaan 5,7 miljoonaa euroa.

Lisäksi Etola-yhtiöihin kuuluva Rusanen Tekstiilipalvelut Oy investoi muun muassa koneisiin ja laitteisiin suunnilleen saman verran.

Pesulakiinteistön urakkasopimukset allekirjoitettiin keskiviikkona. Pääurakoitsija on pieksämäkeläinen Rakennusliike U. Lipsanen, jolle maksetaan 3,6 miljoonaa euroa.

Noin 6 200 neliön pesulasta tulee Euroopan nykyaikaisin. Teknologian lähtökohtana ovat ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavat ratkaisut. Esimerkiksi vettä kuluu vain puolet perinteisiin pesuloihin verrattuna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.