Pohjois-Savon OP:n asiakasomistajien määrä kasvoi

Pohjois-Savon Osuuspankin koko pankkitoiminnan volyymi kasvoi viime vuonna seitsemän prosenttia yhteensä 4,5 miljardiin euroon. Myös pankin asiakasomistajien määrä kasvoi viime vuonna poikkeuksellisen voimakkaasti. Vuoden lopussa pankilla oli 65 765 omistaja-asiakasta. Määrässä on kasvua vuodentakaisesta yli 4 200 kappaletta.

– Kaikki eivät olleet kokonaan uusia asiakkaita, useat kylläkin. Asiakkaiden määrä kasvoi eniten Kuopiossa, toimitusjohtaja Seppo Pääkkö toteaa.

Samalla pankin viime vuoden liikevoitto pieneni vuodentakaisesta peräti 30,7 prosenttia 21,6 miljoonaan euroon. Pääkön mukaan vuoden 2015 liikevoittoa kasvattivat erityisesti merkittävän suuret 14,5 miljoonan euron satunnaiset tuottoerät.

– Viime vuonna satunnaisia tuottoeriä oli huomattavasti vähemmän, yhteensä noin 2,1 miljoonaa euroa. Siten pankin viime vuoden vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi edellisvuodesta 2,8 miljoonaa euroa ollen 19,5 miljoonaa euroa, mikä on riittävällä tasolla, toimitusjohtaja Seppo Pääkkö toteaa tiedotteessa.

Pankin rahoitustoiminta kasvoi edellisvuodesta neljä prosenttia, eli 2,1 miljardiin euroon vuoden loppuun mennessä.

– Uusia luottoja nostettiin vajaat 30 prosenttia ja noin 108 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Kasvua oli niin asunto- kuin yritysluotoissakin Pääkkö jatkaa.

Pankin asiakasvarat kasvoivat 9,8 prosenttia ja ne olivat vuoden lopussa 2,4 mijardia euroa.