Rautaruukki lopettaa putkivalmistuksen Oulaisissa

Rautaruukki suunnittelee lopettavansa kierresaumahitsattujen virtausputkien valmistuksen Oulaisissa. Rakentamisessa käytettävien suurpaalujen ja rakenneputkien valmistus tehtaalla jatkuu, kertoi johtaja Olavi Huhtala Rautaruukista tiistaina.

Tuotannon lopettaminen vaikuttaa noin 70 työntekijään Oulaisissa ja neljään Hämeenlinnassa. Heille pyritään Huhtalan mukaan tarjoamaan töitä muualla yhtiössä. Oulaisissa on 110 työntekijää.

Virtausputkien liiketoiminnan liikevaihto on ollut noin 40 miljoonaa euroa. Tuotteiden markkinanäkymät ja kannattavuus ovat heikkoja, totesi Huhtala.

Rautaruukki kertoi myös ulkoistavansa Ruotsissa sijaitsevan Virsbon tehtaan kunnossapitotoiminnot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.