Remonttifirmat taivuttelevat asiakkaita luottomaksuihin

Osa ovi-, ikkuna-, keittiö-, ja kattoremonttifirmoista käytännössä haluaa maksun luottosopimuksella eikä hyväksy maksua lainkaan käteisellä tai pankkikortilla. Asiasta kertoo Keskisuomalainen.

Esimerkiksi Lämpöluxin asiakkaalle antamassa ohjepaperissa todetaan, että kaupanteon yhteydessä solmitaan rahoitussopimu – eli luottosopimus – kaikkien asiakkaiden kanssa:

”Lämpölux solmii kaikkien asiakkaiden kanssa kaupanteon yhteydessä rahoitussopimuksen. Loppulasku lähetetään Lämpöluxin asiakkaille aina rahoitusyhtiöstä.”

Lämpöluxin toimitusjohtaja Pekka Koskelon mukaan maksu on kuitenkin mahdollinen myös kotiin lähetettävällä laskulla, ja tämä todetaan kauppasopimuksessa.

Tällaista mahdollisuutta ei Keskisuomalaisen tietojen mukaan kuitenkaan asiakkaalle ole aina tarjottu kaupantekotilanteessa, vaan vasta jälkikäteen on kerrottu maksun tapahtuvan luottosopimuksella.

Kosken mukaan käytäntö on yleinen muissakin alan suurissa maanlaajuisissa yrityksissä. Käteistä rahaa Lämpölux ei Koskelon mukaan kelpuuta enää lainkaan, sillä yhtiö ei halua, että heidän myyjänsä käsittelevät käteistä rahaa.

Aiemmin vastaavaa ilmiötä on näkynyt myös huonekalukaupoissa, joissa luottokortti on pitkälti korvannut osamaksun.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimiehen Mika Hakamäen mukaan yritys saa vaatia maksun luottosopimuksella, jos se niin haluaa tehdä. Tällöin mahdolliset asiakkaalle koituvat lisäkulut tulee ilmoittaa hinnassa.

Yritys ei myöskään saa houkutella asiakasta lisäeduilla ottamaan luottosopimusta. Velkaan ei siis asiakasta saisi houkutella, ja asiakkaan luottokelpoisuus tulee luottomaksutapauksissa tarkistaa.

Lämpöluxin tapauksessa ylimääräisiä kuluja ei luottomaksusta yhtiön toimitusjohtaja Pekka Koskelon mukaan tule, mikäli maksun maksaa heti kerralla pois. Korko luottosopimuksessa on OP-Pohjolan Prime + 6,85 prosenttia. Koskelan mukaan Lämpölux ei kuitenkaan saa luottosopimuksen solmimisesta OP-Pohjolalta mitään provisiopalkkaa.

Kuluttajaneuvontaan on tullut useampia kyselyitä, joissa iäkkäille asiakkaille on tyrkytetty luottosopimusta, vaikka asiakas haluaisi maksaa muulla tavalla.

Eräässä tapauksessa ilmoittajan mukaan ovimyyjät (ei Lämpöluxin) olivat kieltäneet 82-vuotiasta miestä kertomaan tuotteen hintaa omille lapsilleen, kun mies olisi halunnut keskustella kaupasta etukäteen vanhimman poikansa kanssa. Tässäkin tapauksessa myyjät olivat solmineet luottosopimuksen.

Omakotitaloliiton Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Risto Korhonen näkee ovelta ovelle -myyjien markkinointitavoissa huijauksen makua. Itse hän ei ole törmännyt luottomaksujen tyrkyttämiseen, muttei ole toisaalta viime vuosina uusia remontteja teetättänytkään.

– Tänne meille on tullut kattoremontin tarjoajia yhteensä neljä, ja hinta on vaihdellut 11 000 ja 20 000 euron välillä. Hanakasti nämä ovat jokaiseen talouteen tulossa. Kaikilla ei vaikuta olevan ihan puhtaat jauhot pussissa.

Myyjien yhteydenotot ovat lisääntyneet myös Pohjois-Savossa. Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja Risto Skottman sanoo, että niitä tulee viikottain.

– Mutta ei niissä ole mitään huolestuttavia piirteitä ollut. Tarjoukset ovat olleet asiallisia, ja jokainen tekee niiden perusteella omat päätöksensä.

Jäsenistön parista ei ole myöskään kuulunut palautetta luottosopimusten kaupittelusta.

”Vanhukset ovat vapaata riistaa”