Ruotsin hallitus synkisti talousennustettaan

Ruotsin hallitus odottaa maan talouden kasvavan tänä vuonna vain 2,1 ja ensi vuonna 1,8 prosenttia. Entistä synkemmän arvion taustalla on maailmantalouden epävarmuus, jonka ei uskota hellittävän koko tämän vuoden aikana, valtiovarainministeri Andres Borg sanoi.

Vielä helmikuussa Ruotsin valtiovarainministeriö ennusti tämän vuoden kasvuluvuksi 2,3 ja ensi vuodelle 2,2 prosenttia.

Borgin mukaan on mahdollista, että Ruotsin talous saattaa kehittyä vielä nyt julkistettua ennustetta huonompaankin suuntaan. Tämä asettaa uudet raamit kevään budjettilinjauksille, joita hallitus esittelee ensi viikolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Tjäreborg ja sen pohjoismaiset sisaryhtiöt jatkavat toimintaansa normaalisti, matkakohteissa jumissa olevat matkustajat yritetään kotouttaa mahdollisimman pian

Finnpulp: Kustannusarvio nousi – rakentamispäätös on nyt 1,6 miljardin euron päässä

Epätietoisuus kalvaa kotona ja kohteessa – "Tjäreborgin suunnalta ei ole kuulunut pihaustakaan"

Kymmenientuhansien brittien Lapin-matka vaakalaudalla Thomas Cook -konkurssissa, Lapin yrityksiä uhkaa iso tulonmenetys

Mitä Tjäreborgin emoyhtiön konkurssi tarkoittaa suomalaismatkustajalle?

Matkailututkija: Perinteisen pakettimatkailun aika on ohi – Tjäreborgin voi olla vaikea korvata Thomas Cookin järjestämiä lentoja

Euroalueen kasvu sakkaa – ostopäällikköindeksi alimmilleen kuuteen vuoteen

Ruotsalaiset luopuvat käteisen käytöstä vauhdilla, joka hirvittää jo valtiota – kruunulle harkitaan sähköistä vaihtoehtoa

Britannia aloitti rauhanajan suurimman operaation: yli 150 000 Thomas Cook -matkatoimiston asiakasta tuodaan kotiin vuokrakoneilla

Lennot Turkista ja Madeiralta toteutuvat – kaksi kolmasosaa Tjäreborgin maanantain paluumatkustajista pääsee alkuperäisillä lennoilla Suomeen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.