Ryanair vähentää 200 työpaikkaa Espanjassa – taustalla viivästykset lentokonetyypin toimittamisessa

Lentoyhtiö Ryanair sanoo vähentävänsä 200 työpaikkaa Espanjassa ja sulkevansa kolme tukikohtaansa Kanariansaarilla. Aikaisemmin vähennystarpeen pelättiin olevan jopa 512 työpaikkaa.

Ryanairin henkilöstöjohtaja Darrell Hugues kertoi tiedotustilaisuudessa Madridissa, että irtisanomiset koskevat ainoastaan pilotteja ja matkustamohenkilökuntaa, ei muita työntekijöitä.

Lentoyhtiö kertoi elokuussa, että se sulkee tukikohtansa Teneriffalla, Lanzarotella ja Gran Canarialla sekä Gironassa. Lentoyhtiö kuitenkin päätti sittemmin säilyttää Gironan tukikohdan.

Yhtiö kertoo irtisanomisten taustalla olevan sen, että Boeing 737 Max -lentokonetyypin toimituksessa on viivästyksiä. Tämä on johtanut siihen, että yhtiöllä on enemmän pilotteja ja muita miehistön jäseniä kuin on tarvetta.

–  Meillä ei ole tarpeeksi lentokoneita, joten suljemme tukikohtia, Hugues sanoi tiedotustilaisuudessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.