Suomen vienti EU:n ulkopuolelle hyytynyt

Suomen vienti EU:n ulkopuolelle on Tullin tilastojen mukaan hyytynyt.

Huhtikuun ennakkotilastossa pudotusta oli 16 prosenttia edellisvuodesta. Muun muassa Kiinaan, Venäjälle ja Yhdysvaltoihin vietiin selvästi aiempaa vähemmän.

Kokonaisuudessaan vienti väheni huhtikuussa 5 prosenttia, mutta EU-maihin se kasvoi saman verran.

Tavaralajeista öljytuotteiden viennin arvo oli nousussa, kun taas moottoriajoneuvot ja kemian perusteollisuus tekivät kauppansa aiempaa heikommin.

Kauppatase on tammi-huhtikuun jälkeen yli miljardi euroa alijäämäinen.