Suomi hakee EU:lta tukea STX:ltä irtisanotuille

Suomi hakee EU:lta tukea Rauman telakan sulkemisen takia irtisanottujen STX Finlandin työntekijöiden tukitoimiin.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan EU:lta haettava tuki on runsaat 1,4 miljoonaa euroa.

Tukea haetaan Euroopan globalisaatiorahastosta, joka jakaa tukea suurissa rakennemuutoksissa. Rahaston avulla tuetaan koulutusta, edistetään yrittäjyyttä ja annetaan palkkatukea.

Tukihakemus koskee irtisanottuja Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Hakemukseen sisältyy tukitoimia 565 irtisanotulle. Päätös tuesta saataneen vuodenvaihteessa.

Suomi on aiemmin saanut tukea globalisaatiorahastolta noin kaksi miljoonaa euroa Perloksen irtisanomisten takia vuonna 2007 sekä yhteensä 15 miljoonaa Nokian irtisanomisten vuoksi vuosina 2012 ja 2013.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Ydinjäteyhtiö Posiva toteuttaa käytetyn ydinpolttoaineen käsittelylaitoksen Eurajoelle –  rakennusprojektin kustannusarvio on puoli miljardia euroa

Pikaruoka käy kaupaksi – ravintola-alan näkymiä varjostaa pelko anniskelun hiipumisesta veronkorotusten ja matkustajatuonnin vuoksi

Työllisyys parani erityisesti miesten parissa – miehiä silti työttöminä enemmän kuin naisia

Aapelin johtaja: Muitakin kyselyjä on jo meille tullut

Kuopion jäätelörulla-Eliel, 20, pisti tuulemaan, vaikka alku oli tahmea: Nyt tähtäin on jo muissa kaupungeissa

Lujabetonille historian suurin kauppa: toimittaa 80 000 kuutiota materiaalia Raide-Jokeriin

Uusi satelliittivalvonta paljastaa ilmoittamattomat hakkuut valvovalle Metsäkeskukselle

Sukkatilauksien maksujen perinnästä laskutettiin ylihintaa – markkinaoikeuden kieltämä menettely koski kymmeniätuhansia suomalaisia

Kansa ei unohtanut 150-vuotiasta kuopiolaista perinnejuomaa, vaikka Alko hylkäsi tuotteen 6 vuotta sitten – Savon Wiinaa -vodka palaa nyt Alkon valikoimaan

Pankit voivat jatkaa tunnuslukulistojen käyttöä – syksystä alkaen tarvitaan silti lisätunnistusta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.