Tammikuun pakkaset sinkauttivat Suomen sähkönkulutuksen uuteen ennätykseensä

Suomessa kulutettiin tammikuussa enemmän sähköä kuin koskaan ennen, kertoo Energiateollisuus. Kuukauden kulutus nousi 9  335 gigawattituntiin.

Aiempi ennätys oli vuodelta 2016.

Tammikuu oli edellisiä vuosia kylmempi, ja lämpötilat vaihtelivat runsaasti. Isojen kasvukeskusten mittausasemilla keskilämpötila oli noin neljä astetta edellistä vuotta kylmempi, Energiateollisuus huomauttaa.

Kulutusta nosti myös hyvä taloussuhdanne ja teollisuuden kasvanut sähkönkäyttö.

Kemianteollisuus ja metallinjalostus kasvattivat sähkönkulutustaan noin kolme prosenttia. Myös asumisen, maatalouden, palveluiden ja rakentamisen kulutus kasvoi.

Sähkönkulutuksen kasvaessa kasvoi myös sähkön tuonti ja nousi lähelle vuoden 2016 ennätystä. Tuontisähkön osuus oli 25,8 prosenttia.