Teknologiateollisuus kertoo loppuvuoden talousnäkymistä

Suomen loppuvuoden talousnäkymistä saadaan tarkempia tietoja tänään, kun Teknologiateollisuus julkistaa tuoreen tilauskanta- ja henkilöstötiedustelun tulokset.

Teknologia-alan etujärjestö on koonnut tietoa muun muassa tilausten, tilauskannan, liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehityksestä.

Esimerkiksi vuonna 2015 Suomen teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto oli yhteensä runsaat 68 miljardia euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.