Telia aloittaa yt-neuvottelut – enintään 110 tehtävää päättyy

Telia aloittaa yt-neuvottelut, jotka koskevat yhteensä 700:aa tehtävää. Teleoperaattorin mukaan kyse on ennen kaikkea tehtävien siirroista ja uusien yksiköiden rakentamisesta.

Telian mukaan muutokset voivat johtaa enintään 110 tehtävän päättymiseen, mutta henkilöstövähennysten ennakoidaan jäävän tätä pienemmiksi uusien tehtävien myötä.

Osana muutossuunnitelmia Telian Hämeenlinnassa ja Kuopiossa sijaitsevia toimistotehtäviä suunnitellaan lopetettavaksi. Yhtiön tavoitteena on tarjota suurimmalle osalle tehtävien haltijoista töitä toiselta paikkakunnalta. Telian myyntipisteet ja tytäryhtiö Data-Info jatkavat myös näissä kaupungeissa.

Telialla oli Suomessa vuoden 2016 lopussa 3 300 työntekijää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.