Terrafame teki parin miljoonan liikevoiton

Kaivosyhtiö Terrafamen tulosluvut kaunistuivat alkuvuonna. Terrafamen liikevoitto oli tammi-maaliskuussa 2,4 miljoonaa euroa ja käyttökate ilman keskeneräisen tuotannon arvonmuutosta 1,6 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Joni Lukkaroisen mukaan kyseessä oli jo kolmas kvartaali peräkkäin, kun Terrafamen liiketoiminta oli kannattavaa.

– Erityisen iloinen olen siitä, että käyttökate oli positiivinen kvartaalin jokaisena kuukautena ja käyttökate ilman keskeneräisen tuotannon muutosta nousi positiiviseksi. Myös liikevaihtomme kehittyi hyvin, Lukkaroinen totesi yhtiön osavuosikatsauksessa.

Terrafame kertoo, että teollisuusalueelle varastoituja vesiä oli maaliskuun lopussa 1,4 miljoonan kuutiota, mikä vastaa 1–3 miljoonan kuution tavoitetasoa. Yhtiön mukaan vettä oli alueella vähemmän kuin kertaakaan aiemmin yhtiön toiminnan aikana.

Terrafame sanoo jatkavansa tuotannon ylösajoa, toiminnan vakiinnuttamista sekä kannattavuuden parantamista. Osavuosikatsauksen mukaan akkukemikaalien tuotantoa koskevassa hankkeessa edetään toteutussuunnitteluun. Samalla edistetään hankkeeseen liittyviä lupaprosesseja. Myös harvinaisten maametallien ja uraanin talteenottoon liittyvää tutkimustyötä viedään yhtiön mukaan eteenpäin laboratoriomittakaavassa.