Tjäreborgin emoyhtiötä Thomas Cookia uhkaa konkurssi

Tjäreborgin emoyhtiötä, brittiläistä matkanjärjestäjää Thomas Cookia uhkaa konkurssi. Thomas Cook on käynyt viikonvaihteessa neuvotteluja Britannian hallituksen ja mahdollisten sijoittajien kanssa, jotta välttäisi konkurssin.

Neuvotteluja seuranneen lähteen mukaan yhtiö ei olisi onnistunut saamaan yksityistä rahaa, joten sen pelastaminen olisi Britannian hallituksen varassa.

Konsernin hallituksen oli määrä olla koolla sunnuntaina iltapäivällä. Sen jälkeen selvinnee, onko tarvittava raha löytynyt. Konserni neuvottelee reilun 200 miljoonan euron rahoituksesta.

Thomas Cookin lomamatkalla on tällä hetkellä maailmanlaajuisesti 600  000 ihmistä.

Thomas Cookin alkuvuoden tulosta on painanut osittain se, että brexitistä johtunut epävarmuus viivästytti kesälomamatkojen varaamista. Sillä on 600 matkatoimistoa ympäri Britanniaa, ja ne ovat myös kärsineet kovasta kilpailusta nettimyynnin kanssa.

Tjäreborgilla noin 3 500 asiakasta maailmalla

Tjäreborg rauhoittelee nettisivuilla julkaistussa tiedotteessaan asiakkaita sanomalla, että rahoitusneuvottelut eivät tällä hetkellä vaikuta sen järjestämiin matkoihin. Sillä on parhaillaan noin 3  500 asiakasta maailmalla.

Asiakkaiden matkoja suojelee Tjäreborgin mukaan matkapakettilaki ja vakuusrekisteri. Ne suojelevat asiakkaita mahdollisten poikkeustilanteiden osalta.

–  Mahdollisessa konkurssitilanteessa pidetään huolta siitä, että jokainen kyllä kotiin matkalta pääsee, sanoo myyntijohtaja Saana Ruonala Tjäreborgista STT:lle.

Matkustajiin otetaan heti yhteyttä, jos konkurssi tulisi. Jos taas matka on vasta edessä, matkapakettilaki ja vakuusrekisteri takaavat konkurssitapauksessa, että asiakas saa rahat takaisin, Ruonala vakuuttaa.

Ruonala toivoi illalla, että seuraavien 12 tunnin aikana neuvotteluiden etenemisestä Thomas Cookin ja rahoittajien välillä tiedetään enemmän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.