Trump: Eeppinen kauppasopimus Kiinan kanssa on erittäin lähellä

Yhdysvallat ja Kiina ovat erittäin lähellä kauppasopimuksen solmimista, kertoo presidentti Donald Trump. Presidentin mukaan kauppaneuvottelut Kiinan kanssa voidaan saada päätökseen lähiviikkoina.

–  Olemme pääsemässä hyvin lähelle sopimusta. Edistys on ollut erittäin nopeaa, Trump sanoi Valkoisessa talossa, jossa Kiinan kauppaedustaja Liu He on parhaillaan neuvottelemassa.

– Tiedämme todennäköisesti enemmän seuraavien neljän viikon aikana. Sen jälkeen voi mennä vielä kaksi viikkoa. Näyttää todella hyvältä.

Trumpin mukaan sopuun pääsemisen jälkeen hän ja Kiinan presidentti Xi Jinping voisivat tavata.

Financial Times kertoi keskiviikkona neuvottelulähteiden pohjalta, että Yhdysvaltojen ja Kiinan edustajat ovat saaneet ratkaistua suurimman osan kysymyksistä kauppasopua varten. Maat kuitenkin vääntävät vielä ainakin kauppasopimuksen toimeenpanon yksityiskohdista.

Trumpin mukaan kauppasodan päättävästä sopimuksesta on tulossa upea.

–  Jos siitä ei tule upeaa sopimusta, emme tee sitä. Tästä tulee eeppinen ja historiallinen sopimus, jos se toteutuu.

Maailman kahden suurimman talousmahdin pääseminen sopuun olisi hyvä uutinen maailmantaloudelle, jonka näkymiä Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasota on synkistänyt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.