Trump: Huawein tilanne voi ratketa osana Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppaneuvotteluja

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vihjannut, että kiinalaisen teknologiajätti Huawein tilanne saattaa ratketa osana Yhdysvaltojen ja Kiinan välisiä kauppaneuvotteluja.

Presidentti linkitti nyt ensimmäistä kertaa yhteen Huawei-kiistan ja kauppaneuvottelut. Trumpin mukaan on hyvät mahdollisuudet, että osapuolet löytävät neuvotteluissa sovun ja että Huawei sisällytetään siihen.

Huawei on ajautunut hankalaan tilanteeseen, kun Yhdysvallat on kieltänyt amerikkalaisia yhtiöitä käymästä kauppaa sen kanssa turvallisuussyihin vedoten. Maa on pitkään epäillyt, että Kiinan hallitus käyttää Huawein tuotteita vakoiluun. Trump jatkoi samaa teemaa tavatessaan toimittajia Valkoisessa talossa.

–  Huawei on jotain hyvin vaarallista. Kun katsotaan, mitä he ovat tehneet turvallisuusnäkökulmasta, sotilaallisesta näkökulmasta. Hyvin vaarallista, presidentti toisteli.

Huawei on kiistänyt vakoiluväitteet. Kiina syyttää Yhdysvaltoja kiusanteosta ja on esittänyt sille virallisen vastalauseen Huawein kohtelusta. Kiinan mukaan Yhdysvaltojen pitää korjata väärät tekonsa ja olla vilpitön, jos se haluaa jatkaa kauppaneuvotteluja.

Pompeo aivan eri linjoilla

Presidentti Trumpin kommentit ovat ristiriidassa ulkoministeri Mike Pompeon puheiden kanssa. Pompeo sanoi vain hieman aiemmin, että Huawei ja kauppaneuvottelut eivät ole yhteydessä toisiinsa.

Pompeo korosti CNBC-televisiokanavan haastattelussa, että asiassa on olemassa kaksi erillistä elementtiä: kansallinen turvallisuus ja yritykset "luoda reilu, vastavuoroinen ja tasapainoinen kauppasuhde kahden maan välille".

Ulkoministeri myös tyrmäsi Huawein lausunnot, joissa kiistettiin yhteistyö Kiinan hallituksen kanssa. Pompeon mukaan kaikki yhtiön käsittelemä data on vaarassa joutua vääriin käsiin.

–  On virheellinen lausunto väittää, että he eivät toimi yhteistyössä Kiinan hallituksen kanssa. Huawei on vahvasti yhteydessä paitsi Kiinaan myös Kiinan kommunistiseen puolueeseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.