Trumpin autotulleihin tulossa puolen vuoden lykkäys

Presidentti Donald Trump on uutistoimisto AFP:n teollisuuslähteistä saamien tietojen mukaan lykkäämässä tuontiautoille kaavailtuja 25 prosentin tulleja puolella vuodella. Tiedolle ei ole virallista vahvistusta, mutta tieto on kääntänyt pörssikursseja nousuun. Päätöstä tulleista oli odotettu loppuviikosta.

Yhdysvallat on perustellut suunniteltua tullikorotusta kansallisella turvallisuudella.

Tulliuhka on herättänyt suurta huolta EU-maissa ja Japanissa. Tullien korotus vaikuttaisi myös Suomeen, sillä Uudenkaupungin autotehtaan rakentamista Mersuista suurin osa viedään Yhdysvaltoihin. Autojen viennin osuus Suomen viennistä on kasvanut tuntuvasti.

Amerikkalaismedian mukaan Trump aikoo yrittää neuvotella asiasta kauppakumppaniensa kanssa ennen kuin uusia tulleja määrätään. Autotulliuhka oli esillä viimeksi viime vuoden heinäkuussa, mutta Trump ja komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sopivat silloin, että osapuolet jatkavat neuvotteluja asiasta. EU on uhannut vastata Yhdysvaltojen autotulleihin omilla tariffeilla.

Yhdysvaltojen lain mukaan Trumpin on päätettävä tulleista 90 päivän sisällä siitä, kun hän saa kauppaministeriöltä raportin amerikkalaisen autoteollisuuden kohtaamasta turvallisuusuhasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.