Tupakan matkustajatuonti lisääntyi, nuuskan väheni

Savukkeiden matkustajatuonti on vuoden aikana lisääntynyt hieman, mutta nuuskan vähentynyt. Tulos ilmenee viranomaisten ja alan toimijoiden teettämästä haastattelututkimuksesta, josta kertoo valtiovarainministeriö.

Tutkimuksen mukaan suomalaismatkustajat toivat vuoden aikana maahan noin 368 miljoonaa savuketta, mikä on kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvusta huolimatta savukkeiden matkustajatuonti on vähentynyt takavuosista, sillä korkeimmillaan tuonti oli runsaat 800 miljoonaa savuketta vuonna 2008.

Matkustajien maahantuomista savukkeista noin 38 prosenttia ostettiin kyselyn mukaan laivalta. Toiseksi suosituin ostopaikka oli Viro. Savukkeiden tuonti Virosta kuitenkin väheni ja tuonti lisääntyi jostain muusta EU-maasta tai lentokentän myymälästä. Muutokset eri ostopaikkojen osuuksissa olivat pieniä.

Nuuskaa tuotiin haastatteluiden perusteella nyt maahan noin 15,8 miljoonaa rasiaa vuodessa, mikä tarkoittaa 13 prosentin vähennystä vuotta aiemmasta. Seurantajakson alkuun verrattuna nuuskan matkustajatuonti on silti kasvanut reippaasti, sillä vuonna 2009 määrä oli 5,7 miljoonaa rasiaa.

Vastauksista selviää myös, että valtaosa tuo savukkeita ja nuuskaa vain omaan käyttöön. Savukkeiden kohdalla tämä osuus on noin kolme viidestä ja nuuskan kohdalla neljä viidestä.

Matkustajatuontia mitattiin 12 kuukauden ajanjaksolla, joka päättyi syyskuun lopussa. Tutkimuksen teettivät sosiaali- ja terveysministeriö, valtiovarainministeriö, Philip Morris Finland Oy sekä Tupakkateollisuusliitto.

Kantar TNS Oy on kerännyt tiedot haastattelemalla puhelimitse viikoittain 500:aa henkilöä. Tarkasteluajanjakson tiedot perustuvat yli 26  000 haastatteluun. Valtiovarainministeriö toteaa, että tutkimus ei mittaa ammattimaista laitonta maahantuontia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.