Tutkimus: Verkkokaupat toimivat mutta eivät houkuttele

Kotimaiset verkkokaupat eivät onnistu houkuttelemaan asiakkaita heräteostoksiin yhtä hyvin kuin kansainväliset kilpailijansa. Sivustot esimerkiksi tarjoavat niukasti visuaalisia elämyksiä, ilmenee Aalto-yliopiston tutkimuksesta.

Asiantuntija pitää houkuttelevuuden lisäämistä ratkaisevana, kun yritetään parantaa kaupan alan kannattavuutta.

- Perinteisessä kaupassa on ymmärretty, että on väliä, miten kuluttaja hurmataan. Verkkokaupoissa siihen on vielä matkaa, sanoo vieraileva professori Pekka Mattila.

Verkkokaupat kuitenkin toimivat hyvin: asiakas saa yleensä helposti ostettua haluamansa tuotteen tai palvelun. Helppokäyttöisyyttä auttaa se, että suomalaiset verkkokaupat ovat suhteellisen pieniä.

- Estetiikastakin on joskus tingitty helposti omaksuttavan ulkoasun kustannuksella. Kuluttajan ei tarvitse kauheasti etsiskellä, mitä nappia klikata, jos haluaa kassalle.

Parhaiten vertailussa pärjäsivät kodintekniikka- ja elektroniikkakaupat. Kärkeen ylsivät asiakaskokemuksen laadussa Verkkokauppa, Gigantti ja Stadium.

Tutkimuksessa oli mukana 80 verkkokauppaa 10 eri alalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.