Entinen vuokralainen paljastaa: Työnkulmassa piilee paljon asbestia

Kuopion Maaherrankadun ja Tulliportinkadun risteyksessä oleva työväentalo sisältää paljon asbestia.

Kuopion Tapetin ja Värin perustaja Pentti Tossavainen yllättyi sen määrästä, kun hänen rakennusasiantuntijansa tutkivat vuosia sitten rakennuksen mahdollista ostoa varten. Rakennus on hänen mukaansa myös puupaaluilla, mikä hankaloittaisi remonttia.

– Asbestia oli niin paljon, että sen purkaminen olisi maksanut noin 200 000 euroa. Olimme viisi vuotta vuokralla Työnkulmassa, joten tunnen talon muutenkin, hän kertoi torstaina.

Asbestilla tarkoitetaan kuitumaisia silikaattimineraaleja, joille on yhteistä hyvä mekaaninen ja kemiallinen kestävyys sekä pölyävyys käsiteltäessä. Asbestikuidut varastoituvat keuhkoihin pysyvästi. Asbesti aiheuttaa syöpää. Asbestia käytettiin rakennusmateriaaleissa 1922–1992.

Suomessa asbestia käytettiin muun muassa putkieristeissä, liimoissa, rakennuslevyissä, palokatkoeristeissä, palo-ovissa ja julkisivumateriaaleissa.

Suojelukiistan kohteena olevan Työnkulman omistaa Lemminkäinen Talo Oy. Sen aluejohtaja Heikki Turunen kertoo, että talon korjaaminen asuin- tai liikekäyttöön olisi epätarkoituksenmukaista myös rakenteellisista syistä.

– On halvempi rakentaa uusi talo kuin yrittää korjata vanhaa. Rakennus ei täytä nykyvaatimuksia. Huonekorkeudet ovat matalat. Ilmanvaihdon ja pelastusteiden järjestäminen olisi hankalaa, hän sanoo.

– Asbestia on paljon ainakin kellaritiloissa. Ennen lämpöputkien eristämisessä käytettiin asbestia. Se pitäisi poistaa ja purkaa tilat raakapinnalle. Remontin jälkeen entisen talkootyön jälkiä ei olisi, vain runko jäisi.

Kuopion uudemman rakennuskannan inventointi paljastaa syksyllä, onko Työnkulma säilyttämisen arvoinen. Tontille on suunniteltu asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Turunen arvioi, että mahdolliseen uuden talon rakentamiseen päästään vasta vuosien päästä.

Kaupunki olisi sallinut Työnkulman eli Ruplan purkamisen. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin hylkäsi kaupunginhallituksen valituksen eikä muuttanut Kuopion hallinto-oikeuden päätöstä, jonka mukaan valtuusto ei arvioinut riittävästi talon kulttuurihistoriallisia arvoja suhteessa maan muihin työväentaloihin.

Talossa toimivat SKDL:n ja SKP:n toimistot, Kansan Sanan kirjapaino ja baari. Hallinto-oikeuteen valtuuston päätöksestä valitti Suomen kommunistisen puolueen Kuopion osasto. Monia entisen SKP:n enemmistöläisiä se harmittaa. Toimitaloyhdistys myi talon 10 vuotta sitten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Rupla järjestötaloksi