Uusi toimitalo Haapaniemelle: Kuopion Energia ja Kuopion Vesi muuttavat yhteen

Kuopion Energia Oy rakentaa uuden toimialon Haapaniemen voimalaitosalueelle. Rakennustyöt alkavat jo syyskuussa ja rakennuksen on määrä valmistua vuoden kuluttua syksyllä. Toimintojen keskittäminen edellyttää yhteensä noin yhdeksän miljoonan euron investointeja. Hankkeen toteuttaa Kuopion Energia.

Uudisrakennushanke on osa kokonaisuutta, jossa Kuopion Energia ja Kuopion Vesi keskittävät toimintojaan tavoitellen sekä kiinteistöihin liittyvien kustannusten alentamista että toiminnallisen tehokkuuden parantamista.

– Ryhdyimme pohtimaan asiaa itse aluksi pari vuotta sitten. Kaupungin omistajanohjauksen puolelta tuli vinkkiä, että Kuopion Veden kanssa saattaisi olla syytä katsoa tarpeet yhdessä, Kuopion Energian toimitusjohtaja Esa Lindholm kertoo.

Uudisrakennukseen siirtyy pääosa Kuopion Energian, Kuopion Sähköverkko Oy:n ja Kuopion Veden toimistotyötä tekevästä henkilökunnasta. Myös sähköverkon valvomo siirtyy uuteen rakennukseen, jossa työskentelee sen valmistumisen jälkeen yhteensä noin 100 henkeä.

Rakennusurakoitsijaksi hankkeeseen valittiin Lujatalo Oy, sähköurakan toteuttaa Kolmen Sähkö Oy, LVI-urakan Ilmapörssi Oy ja rakennusautomaation Jataku Oy. Rakentaminen alkaa syyskuussa ja rakennuksen on määrä valmistua syksyllä 2017. Hankkeen rakennuttajana toimii Kiinteistötaito Infidem Oy.