Varkauden tilanne vaikein

Pohjois-Savon ELY-keskus pitää äkillisen rakennemuutoksen alueeseen kuuluvan Varkauden seudun talous- ja työllisyystilannetta maakunnan vaikeimpana. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Varkauden seudulla joulukuun 2010 lopussa 15,2 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi torstaina julkaistusta Alueelliset talousnäkymät 2011 -raportista.

Sisä-Savossa ja Koillis-Savossa tilanne on viimeisen puolen vuoden aikana parantunut hieman tai pysynyt ennallaan. Sisä-Savon vastaava työttömyysluku oli 12 prosenttia ja Koillis-Savon 12,8 prosenttia.

Kuopion seudun tilanne on parantunut hieman. Työttömänä oli 10,9 prosenttia työvoimasta. Ylä-Savon elinkeinoelämä on virkistynyt hieman ja työllisyystilanne näyttää aiempaa paremmalta. 13,1 prosenttia työvoimasta oli ilman töitä.

Vaikka yksittäisillä yrityksillä on edelleen vaikeuksia, Pohjois-Savon yritykset ovat raportin mukaan nousseet vuoden 2010 aikana talouden pahimmasta notkahduksesta. Raportin mukaan IKEAn ja kauppakeskusten rakentaminen vaikuttaa myönteisesti koko Itä-Suomen kauppaan. Myös teollisuuden ja matkailualan näkymät ovat aiempaa valoisammat.

ELY-keskuksen arvioiden mukaan elinkeinoelämän seuraavat kuusi kuukautta näyttävät myönteisiltä.