Virolainen: Tarkka lista rangaistustulleista vielä harkinnassa

Ulkomaankauppaministeri Anne-Mari Virolaisen (kok.) mukaan EU harkitsee vielä, miten se tarkalleen reagoi Yhdysvaltain tullipäätökseen. Kaikille aiemmin listatuille amerikkalaistuotteille kuten luksusveneille, Leviksen farkuille, viskille ja appelsiinimehulle ei välttämättä aseteta rangaistustulleja.

Virolainen pitää Yhdysvaltain tullipäätöstä erittäin valitettavana. Hänen mukaansa EU:lla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä vastatoimiin.

– Meillä on niihin täysi valmius pikaisestikin, Virolainen sanoi puhelimitse Pariisista.

Euroopan komissio kertoi perjantaina, että tullikorotuksia on tulossa useille amerikkalaistuotteille. Ne saadaan voimaan aikaisintaan kesäkuun puolivälissä.

Samaan aikaan EU valmistautuu suojaamaan omaa terästeollisuuttaan markkinahäiriöiltä, joita Yhdysvaltain terästullit ovat jo aiheuttaneet.

irolaisen mukaan teräksen tuonti EU-alueelle on todennäköisesti kasvanut aiempien tullipäätösten takia.

– Jos kiinalainen teräs ei pääse Yhdysvaltain markkinoille, se hakee itselleen toiset markkinat. Sitten sinne tulee markkina- ja hintahäiriöitä.

Suorat vaikutukset maltillisia

Suojatoimet leviävät helposti protektionismin kierteeksi, joka on ollut myös Suomessa suurimpia huolenaiheita. Virolaisen mukaan Yhdysvaltain tullipäätöksen suorat vaikutukset Suomeen ovat maltillisia, mutta myös välilliset vaikutukset terästä käyttävään teollisuuteen on huomioitava.

Tuontitullien alaisten teräs- ja alumiinitavaroiden osuus Suomen koko Yhdysvaltain-viennistä oli viime vuonna alle kaksi prosenttia.

Virolainen luottaa siihen, että Yhdysvallat peruu tullipäätöksen havaittuaan, miten vahingollinen se on Yhdysvaltain yritysten kilpailukyvylle ja työpaikoille.

EU pitää Yhdysvaltain tullipäätöstä WTO:n sääntöjen vastaisena ja aikoo käynnistää perjantaina oikeusprosessin asiasta.

– Yhdysvallat väittää, että kysymys on kansallisesta turvallisuudesta. Tosiasiassa kyse on maailmanlaajuisesta teräksen ylituotannosta. Siihen meillä on olemassa ihan omat foorumit, missä tätä ongelmaa ratkotaan, Virolainen sanoo.